Etiopian pääministeri kuvailee vaalivoittoa historialliseksi – vaaleja ei ole vielä järjestetty koko maassa

Afrikan sarvessa sijaitsevan Etiopian pääministeri Abiy Ahmed kuvailee Twitterissä julkaistussa lausunnossa maan parlamenttivaalien tulosta historialliseksi.

Vaalivirkailijat ilmoittivat lauantaina, että Abiyn puolue oli saanut ylivoimaisen enemmistön vaaleissa.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan Etiopian oppositiopuolueet ovat syyttäneet, että hallinnon oppositioon kohdistamat ratsiat häiritsivät valmistautumista vaaleihin. 

Valtioon liitoksissa oleva Etiopian ihmisoikeuskomissio on ilmoittanut, että sen tarkkailemilla paikoilla ei havaittu vakavia tai laajoja ihmisoikeusloukkauksia. BBC:n mukaan komission raportissa kuitenkin todettiin, että joissain vaalipiireissä havaittiin asiattomia pidätyksiä, äänestäjien pelottelua sekä tarkkailijoiden ja toimittajien häirintää.

Toukokuussa Euroopan unioni arvioi, että Etiopia ei pysty takamaan vaaliensa riippumattomuutta.

Vaalit pidettiin 21. kesäkuuta, jolloin Abiyn kannatus oli ensimmäistä kertaa koetuksella sitten hänen valtaannousunsa vuonna 2018.

Vaaleja oli aiemmin jouduttu siirtämään koronavirusepidemian takia. Osalla alueista vaalit on tarkoitus pitää vasta syyskuussa, ja uusi hallitus on määrä muodostaa lokakuussa.

Runnellussa Tigrayssa ei vielä vaalipäivää

Vaaleja varjostivat Etiopian pohjoisosassa Tigrayn alueella käydyt taistelut ja pelot laajalle levinneestä nälänhädästä. Vaalipäivämäärää Tigrayn alueelle ei ole vahvistettu. 

Taistelut saivat alkunsa syksyllä. Marraskuussa Abiy lähetti alueelle joukkoja. Syyksi sanottiin, että Vapausrintaman joukot olivat hyökänneet hallinnon joukkojen leiriin.

Vapausrintama nousi Etiopiassa valtaan 1990-luvulla. Sitä johtanut Meles Zenawi toimi Etiopian pääministerinä 1990-luvun puolivälistä kuolemaansa asti vuoteen 2012. 

Etiopian hallinto julisti Tigrayn alueelle tulitauon noin kaksi viikkoa sitten.

YK:n mukaan Etiopian Tigrayssa yli 400   000 ihmistä kärsii nälänhädästä.

Pääministeri Abiy palkittiin vuonna 2019 Nobelin rauhanpalkinnolla muun muassa naapurimaa Eritrean kanssa tehdyn sovinnon seurauksena.

Etiopian ulkoministeriö kritisoi kovin sanoin ulkoministeri Pekka Haavistoa – ulkomaantoimittaja kertoo, mistä on kyse 4:42
Etiopian ulkoministeriö kritisoi kovin sanoin ulkoministeri Pekka Haavistoa – ulkomaantoimittaja kertoo, mistä on kyse.

Lue myös:

    Uusimmat