Ethän tee tätä yleistä virhettä? Saa salivaatteesi haisemaan
Jätäkö salivaatteet käytön jälkeen pesemättä? Ei kannattaisi.
Pitkän treenin jälkeen viimeinen asia mielessäsi on varmaan salivaatteidesi pesu. Mutta tuoreen Journal of Applied and Environmental Microbiology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan treenivaatteiden pesu kannattaa – etenkin, jos käytät synteettisista materiaaleista valmistettuja asuja. Ne toimivat nimittäin kasvualustana hajuja aiheuttaville bakteereille.
Tutkijat pyysivät 26 tervettä henkilöä käyttämään joko puuvillaisia, synteettisiä tai puuvillan ja synteettisten kuitujen sekoitusta olevia t-paitoja. Tämän jälkeen henkilöt osallistuivat tunnin kestävälle rankalle spinning-tunnille. Jälkeenpäin t-paidat suljettiin muovipussien sisälle ja laitettiin odottamaan pimeään nurkkaan.
28 tuntia myöhemmin seitsemää uutta osallistujaa pyydettiin haistelemaan t-paitoja ja arvioimaan hajun voimakkuutta. Tutkijat saivatkin selville, että polyesterista valmistetuissa paidoissa oli ummehtuneempi ja happamampi haju. Niissä olikin enemmän hajuja aiheuttavia bakteereja.
Älä siis jätä hikisiä polyesterivaatteita kuivumaan yön yli, vaan ota tavaksesi heittää ne pesukoneeseen heti salilta tultuasi.
Lähde: Good House Keeping
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää