Yhdysvaltain kongressista on poistettu neljä muotokuvaa päättäjistä, jotka edustivat etelävaltioiden muodostamaa Amerikan konfederaatiota.
Muotokuvien poistamisesta päätti edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi. Hänen mukaansa kongressin käytävillä tai missään muuallakaan ei pidä olla ikuistettuna miehiä, jotka ilmentävät "konfederaation väkivaltaista ahdaskatseisuutta ja groteskia rasismia".
Yhdysvaltain sisällissodan aikana 1860-luvulla etelävaltiot vastustivat orjuuden lakkauttamista.
Lue myös: Rasismia vastustavat vaativat nyt imperialististen patsaiden poistamista Atlantin molemmin puolin – kohteina orjakauppiaat, etelävaltioiden johtajat, Kolumbus ja kuningas Leopold II
Vuosipäiväjuhlat kireissä tunnelmissa
Yhdysvalloissa vietetään tänään afrikkalaisamerikkalaisten orjuudesta vapautumisen päivää.
Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa sisällissodan päätyttyä pohjoisvaltioiden voittoon. 19. kesäkuuta vuonna 1865 orjat julistettiin vapaiksi viimeisessäkin etelävaltioiden osavaltiossa eli Texasissa.
Niin kutsuttu Juneteenth ei edelleenkään ole kansallinen vapaapäivä, mutta suurin osa osavaltioista on julistanut päivän vapaaksi.
Vuosipäivää vietetään tänä vuonna kireissä tunnelmissa poliisiväkivallan kirvoittamien Black Lives Matter -protestien keskellä. Mielenosoitukset käynnistyivät sen jälkeen, kun mustaihoinen George Floyd sai surmansa pidätystilanteessa Minneapolisissa vajaat neljä viikkoa sitten. Valkoihoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuuttia.