Etelä-Korean entinen presidentti Yoon Suk-yeol on valittanut kapinatuomiostaan.
Yoon Suk-yeolin asianajajat ilmoittivat tuomiosta valittamisesta tiistaina. He sanoivat olevansa eri mieltä "liiallisesta syytteestä" ja ryhtyvänsä toimiin tämän pohjalta tehtyä "ristiriitaista tuomiota" vastaan.
– Uskomme, että meillä on velvollisuus tuoda selkeästi esille ongelmat tässä päätöksessä, asianajajat sanoivat.
Oikeus tuomitsi torstaina Yoonin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Oikeuden mukaan Yoon oli syyllistynyt kapinan johtamiseen, kun hän julisti maahan poikkeustilan joulukuussa 2024.
Lue lisää: Etelä-Korean entinen presidentti tuomitaan elinkautiseen
Valtava poliittinen kriisi
Poikkeustilan nojalla tuolloinen presidentti muun muassa lähetti sotilaita maan parlamenttiin. Poikkeustila oli voimassa vain muutaman tunnin, mutta aiheutti maassa valtavan poliittisen kriisin.
Oikeus katsoi, että Yoon oli pyrkinyt poikkeustilajulistuksellaan hiljentämään poliittiset vastustajansa ja lamauttamaan parlamentin.
