Estejuoksija Camilla Richardsson lähellä ennätystasoaan Timanttiliigassa – kenialaiskärki paineli kovaa vauhtia

3000 metrin esteissä mentiin kovaa – Camilla Richardsson neljän sekunnin päähän ennätyksestään 1:58
Videolla naisten 3000 metrin estekisa Birminghamissa.

Camilla Richardsson edusti ainoana urheilijana Suomea Timanttiliigan osakilpailussa Birminghamissa. Hän sijoittui kovatasoisessa 3000 metrin estekisassa 12. tilalle. 

Ensimmäisessä Timanttiliigan kisassaan juossut Richardssonin aika oli 9.39,85. Hänen kauden parhaansa on 9.35,27, mikä on samalla hänen ennätyksensä. Richardsson on varmistanut jo paikkansa Dohan MM-kisoihin. 

Kenialaiset olivat kisassa kovaa valuuttaa. Voiton nappasi maailmanennätyksen haltija Beatrice Chepkoech ajalla 9.05,55. Toinen oli Celliphine Chespol (9.06,76).

Richardsson oli kisassa viidenneksi paras eurooppalainen. 

–  Kaikki lähtivät aika kovaa, ajattelin, että lähden mukaan ja jos ”kuolen, sitten kuolen”. Ensimmäinen kierros oli pikkuisen liian kova, mutta sitten vauhti rauhoittui ja juoksin jonkin aikaa yhdessä britti Rosie Clarken kanssa, Richardsson sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. 

– Ajattelin sitten, että vedettäisiin Rosien kanssa vuorovedolla, mutta kun menin edelle, hän jäi ja juoksin viimeiset kolme kierrosta yksin. Tuulinen sää ei tuntunut kun oli muiden selkiä edessä, mutta viimeisellä kolmella kierroksella se tuntui.

Richardsson juoksee seuraavaksi ensi viikonloppuna Tukholmassa Ruotsi-ottelussa esteiden lisäksi 5  000 metriä.


Lue myös:

    Uusimmat