Mainos

ESS: Hallitus aloittaa osallistavan sosiaaliturvan kokeilun työttömillä – perustulokokeilu ei laajene

Suomessa aletaan kokeilla tammikuussa niin sanottua osallistavaa sosiaaliturvaa. Asiata uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Kokeiluun valitaan pitkäaikaistyöttömiä ja toimeentulotukea saaneita, joita Kela ohjaa käyttämään kuntien palveluja.

Osallistavassa sosiaaliturvassa tuen saamisen ehtona on osallistuminen itseä, yhteisöä ja yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan.

Suunnitellussa osallistavassa sosiaaliturvassa haluttomuus osallistua tiputtaisi henkilön toimeentulotuen perusosan suuruiselle passiivituelle. Kokeiluvaiheessa sanktiota ei kuitenkaan ole, vaan siinä sanktiota tarkastellaan vain osallistumistulon teoreettisessa mallinnuksessa.

Kokeilu maksaa enintään kaksi miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Liisa Siika-ahon mukaan uudet selvitykset merkitsevät sitä, että Suomen sosiaaliturvaa koskevassa keskustelussa ollaan siirtymässä pois perustulosta, jonka kokeilu on parhaillaan käynnissä. Perustulokokeilu ei ole laajenemassa

Juttua korjattu kello 21.50: Tosin kuin jutussa aiemmin sanottiin, kokeilussa kieltäytyminen osallistumasta osallistavaan toimintaan ei aiheuta sanktioita, vaan sanktioita tarkastellaan kokeilussa vain osallistumistulon teoreettisessa mallinnuksessa.

2:14

3:19

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.