ESS: Diabeetikko sai vaarallisen annostuksen insuliinia vuodeosastolla – Huomautti väärästä kynästä, hoitaja pisti silti

Etelä-Suomen Sanomat kertoo Hollolan vuodeosastolla juhannuspäivän aamuna tapahtuneesta, insuliinihoitoon liittyvästä lääkehoitovirheestä.

Vuodeosastolla hoidettavana oleva hollolalainen mies kertoo Etelä-Suomen Sanomille, että sai huomattavasti liian suuren annostuksen insuliinia.

Tavanomainen insuliiniannostus on miehen mukaan hänen kohdallaan ollut kaksi tai kolme yksikköä pikainsuliinia ruuan kanssa, mutta juhannuspäivän aamuna hoitaja antoi hänelle 44 yksikön insuliiniannoksen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän geriatrisen osaamiskeskuksen ylilääkäri Sirkku Lavonius on vahvistanut Etelä-Suomen Sanomille, että insuliinihoitoon liittyvä lääkehoitovirhe on tapahtunut.

Lavonius kertoo myös, että tapauksen selvittäminen on jo aloitettu. Yksittäisen potilaan asioihin Lavonius ei kuitenkaan lehden mukaan voi ottaa kantaa.

Diabetesliiton vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä arvioi Etelä-Suomen Sanomille, että Hollolan vuodeosastolla sattunut virhe on ollut vakava. Liian suuresta insuliiniannoksesta voi seurata diabeetikolle insuliinishokki. 

Mies huomautti väärästä kynästä

Ennen lääkehoitovirhettä mies oli ollut Hollolan vuodeosastolla hoidossa muutaman päivän ajan jalan amputoinnin jälkeen. Etelä-Suomen Sanomille mies kertoo huomanneensa jo ennen insuliinin pistämistä, että hoitaja otti pöydältä väärän kynän. 

Miehen mukaan hän oli huomauttanut asiasta hoitajalle, joka ei kuitenkaan ollut uskonut häntä. Hoitaja huomasi miehen mukaan virheen vasta pistettyään insuliinin. Virheen huomattuaan hoitaja sanoi miehelle tilanteen olleen vahinko. 

Mies kertoo olleensa koko juhannuspäivän pois tolaltaan "taju kankaalla". Päivän aikana mies kertoo saaneensa sokeriliuosta suoneen ja seuraavana päivänä vointi oli kohonnut. 

Miehen mukaan lääkäri kävi juhannuspäivän jälkeisenä maanantaina lyhyesti selvittämässä tilannetta, mutta mies ei kokenut saaneensa hyvää selitystä tapahtuneelle.



Lue myös:

    Uusimmat