ESS: Asikkalan kunnanjohtaja julkaisi kyseenalaisen Hitler-videon kommenttina vastaanottokeskuksesta

Asikkalan kunnanjohtaja Juri Nieminen on julkaissut Youtubessa kyseenalaisen kannanoton Tallukkaan perusteilla olevasta vastaanottokeskuksesta, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Nieminen on tehnyt oman versionsa netissä tunnetusta Hitler-parodiasta, joka pohjautuu kohtaukseen Perikato-elokuvasta. Elokuvasta on napattu kohtaus, jossa Adolf Hitler räjähtää raivoamaan. Niemisen versiossa Hitler saa selville, että Tallukkaan perustetaan vastaanottokeskus.

Lehden mukaan kunnanjohtaja on jäänyt sairauslomalle tammikuun puoliväliin saakka.

Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan video ehti olla julki vain muutaman tunnin ajan. Nimettömänä pysyttelevä katsoja kuvailee lehdelle videota ”aika rasistiseksi”.

– Meni joku aika, ja Juri Nieminen kirjoitti Facebookissa, että hän on saanut videosta palautetta ja poistanut sen, kunnes selviää, onko laillista julkaista sellaista. Videolla haukuttiin yhtä sun toista tahoa. Ainakin kokoomus sai osansa, videon katsonut henkilö kuvailee lehdelle.

Nieminen on sulkenut Youtube-tilinsä, eikä hänen Facebook-sivullaankaan ole enää kommentteja videosta.

Nieminen sanoo Etelä-Suomen Sanomille, ettei videossa ollut mitään rasistista, mutta hän ei halunnut tuottaa pahaa mieltä.

– Toimin täysin laillisesti ja kyse oli huumorista. Poistin videon nopeasti. Harkitsen tällä hetkellä, onko syytä enää olla lainkaan sosiaalisessa mediassa, koska en voi siellä olla yksityishenkilönä vaan kaikki johdetaan työasemaani, hän sanoo lehdelle.

Nieminen ei suostunut näyttämään poistamaansa videota lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat