Poliisi otti selvin päin toimineen epäillyn kiinni tapahtumapaikalta.
Poliisi on edistynyt viikonlopun aikana Espoon Soukanniemessä viime keskiviikkona tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tonteri kertoo MTV Uutisille, että murhasta epäilty 62-vuotias mies on selvittänyt tekoa ja sen taustoja kuulusteluissa.
– Siltä osin hän on selvittänyt kuin hän kertoo muistavansa tapahtumia, Tonteri sanoo.
Mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin, eli 56-vuotiaan miehen kuoleman.
– Hän on sanonut, että hän on siinä syypää, mutta kertomansa mukaan hän ei muista itse tekoa. Ilmeisesti heillä oli siinä riitaa.
Epäilty on voivotellut ja pahoitellut tekoaan. Miehen mukaan teossa on kuitenkin kyse ennemmin taposta kuin murhasta.
Poliisin mukaan rikoksen motiivi näyttää ainakin tällä hetkellä liittyvän liiketoimintaan.
Lue myös: MTV:n tiedot: Miljonääriasianajaja surmattiin kotonaan Espoossa
Uhri ja epäilty tunteneet pitkään toisensa
Epäilty ja rikoksen uhriksi joutunut 56-vuotias mies olivat tunteneet toisensa jo useita kymmeniä vuosia niin työ- kuin yksityiselämänkin kautta. He työskentelivät saman yrityksen hallituksessa ja ovat työskennelleet useissa yrityksissä.
Uhri toimi usean yrityksen hallituksessa ja toimitusjohtajana holding-yhtiössä. Kyseisen holding-yhtiön osoite on ilmoitettu samaan taloon, jossa poliisi epäilee rikoksen tapahtuneen. Yhtiön tase on viime vuosina ollut miljoonaluokkaa. Lisäksi mies tunnetaan nimekkään liikejuridiikkaan keskittyneen asianajotoimiston perustajana.
Tonterin mukaan toistaiseksi ei ole vielä selvää, millä tavalla teko liittyy liiketoimiin.
– Heillä on pitkä yhteinen historia yrityksistä. Työn alla on selvittää, liittyykö teko johonkin yksittäiseen tapahtumaan tai yritykseen.
