Espoolaisjuristi sai raivokohtauksen ja heitti ex-vaimonsa portaita alas – kaksikon alaikäinen lapsi oli paikalla välikohtauksen aikaan

Nelikymppinen espoolaisjuristi tuomittiin ex-vaimonsa pahoinpitelystä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa tänään.

Syytteen mukaan mies oli ottanut ex-vaimoaan kiinni hartioista ja heittänyt tämän portaita alas. Tämän jälkeen mies oli vielä mennyt naisen luokse ja tarttunut tämän olkavarsiin kovasti kiinni.

Välikohtaus sattui miehen asunnolla viime tammikuussa. Nainen oli ollut paikalla, sillä kaksikon alaikäinen lapsi oli ollut hakemassa vaatteitaan isänsä luota.

Syyttäjän näkemyksen mukaan kaksikon yhteinen lapsi oli nähnyt ainakin osan väkivaltaisesta tilanteesta.

"Mene helvettiin"

Oikeudessa nainen kertoi lyöneensä tilanteessa päänsä ja huutaneensa pelosta ja järkytyksestä. Hänen mukaansa mies oli puolestaan saanut tilanteessa raivokohtauksen, heittänyt vaatteita hänen päällensä ja huutanut, että hänen pitäisi ”mennä helvettiin”.

Tuomion perusteella entisen pariskunnan välit olivat olleet kireät jo ennen välikohtausta.

Oikeudessa mies kiisti syytteen pahoinpitelystä. Hänen mukaansa pahoinpitelyä ei ollut tapahtunut.

Kertomansa mukaan mies oli ottanut kiinni naisen hartioista tämän ollessa portaista. Miehen mukaan tarkoituksena oli ollut pysäyttää nainen. Hänen mukaansa nainen oli kaatunut tapaturmaisesti, ilman heittämistä.

Muhkeat sakot

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus piti naisen kertomusta uskottavampana ja katsoi miehen syyllistyneen pahoinpitelyyn.

Rangaistukseksi mies määrättiin maksamaan 45 päiväsakkoa, joista jää hänen tuloillaan maksettavaa yli 5500 euroa.

Lisäksi mies joutuu suorittamaan ex-vaimolleen korvauksena kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 600 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.  

Oikaisu:

Juttua muokattu 29.6.2019 kello 13.05: Otsikossa kerrottiin aiemmin, että juristi työnsi ex-vaimon portaita alas. Sanavalintaa täsmennetty vastaamaan tuomiota, jossa miehen kerrotaan heittäneen naisen portaita alas.

Lisäksi täsmennetty otsikkoon alaikäisen lapsen osuutta jutussa. Aiemmin otsikossa kerrottiin, että alaikäinen lapsi todisti tilannetta vierestä. Syyttäjän mukaan lapsi näki ainakin osan väkivaltaisesta tilanteesta, mutta tuomiosta ei käy selvästi ilmi, miltä osin lapsi tilanteen näki. Lapsi oli kuitenkin ollut tapahtuma-aikaan paikalla asunnossa, jossa pahoinpitely tapahtui. Myös leipätekstiin täsmennetty, että lapsi oli nähnyt ainakin osan tilanteesta nimenomaan syyttäjän näkemyksen mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat