Kevään ylioppilaskirjoituksissa yksi abiturientti on alustavien tietojen mukaan kirjoittanut kymmenen laudaturia. Espoolaisen Etelä-Tapiolan lukion miesopiskelija päätti viime keväänä alkaneen kirjoitusurakkansa kuuden laudaturin sarjaan.
Lukuloman ja kymmenen laudaturin urakoinnin jälkeen Tatu Suontausta on nauttinut "lukemattomasta" lomasta. Ja mikäs on nauttiessa, sillä jo yli vuosi sitten alkanut koerupeama on alustavien tietojen mukaan johtanut kevään parhaaseen ylioppilastutkintosuoritukseen. Erittäin todennäköisesti se takaa suoran pääsyn Teknilliseen korkeakouluun tuotantotalouden laitokselle, joten espoolaisen Etelä-Tapiolan lukion abiturientin ei ole tarvinnut vaivata päätään myöskään pääsykokeilla.
– Tässä ovat päivät menneet riippumatossa makaillessa ja pikkusiskon pesisjoukkuetta valmentaessa. Ei ole kyllä haitannut ollenkaan tuon rutistuksen jälkeen, Suontausta naureskelee.
Suontaustan mukaan kirjoitusten kiireisin vaihe osui lukion toiselle luokalle, kun psykologian ja maantiedon kokeisiin piti lukea tavallisen opiskelun ohessa. Kyseisistä kokeista saadut täydet pisteet rohkaisivat ryhtymään aiottua mittavampaan luku-urakkaan.
– Ajattelin, että kun kerran kapasiteettia riittää, niin kai se pitää käyttää. Ja kun kaikki kiinnosti, ei voinut oikein ryhtyä karsimaankaan aineita.
Pänttääminen ei kuitenkaan ollut niin totista ja totaalista, että sosiaaliset suhteet ja harrastukset olisivat karsiutuneet elämästä pois.
– Eihän sellaista tahtia pää kestäisi.
Kevään paras kirjoittaja tuli myös vuosi sitten Etelä-Tapiolan lukiosta. Tuolloin naispuolinen ylioppilas ja salolaisen Perniön lukion ylioppilas kirjoittivat molemmat yhdeksän laudaturia.
(MTV3 - STT)
Kännykkä jäi kirjoituksissa taskuun – kolme oppilasta hylättiin