Esitys: Perustulokokeilu voisi alkaa jo ensi vuonna – Kela maksaisi valituille 560 euroa kuussa

Hallitus haluaa aloittaa perustulokokeilun ensi vuoden alussa. Hallitus esittää eduskunnalle, että kokeilu toteutettaisiin vuosina 2017–2018.

Mukaan valittaisiin 2 000 työtöntä satunnaisotannalla. Heille annettaisiin 560 euroa kuukaudessa, mikä olisi verovapaata tuloa.

Osallistuminen olisi valituille pakollista, jotta kokeilusta saatavat tulokset eivät olisi vääristyneitä.

Kokeilulla on tarkoitus tutkia muun muassa sitä, edistääkö perustulo työllistymistä. Kokeilun tuloksia puntaroitaisiin ensimmäisen vuoden jälkeen, jonka jälkeen päätettäisiin kokeilun laajentamisesta vuodella. Tässä yhteydessä voitaisiin tarkastella myös erilaisia veroratkaisuja.

– Tämä kokeilu on aivan ainutlaatuinen kansainvälisessäkin tarkastelussa, ja sen valmistelulle täytyy antaa jo nyt suuri kiitos, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.).

Perustulokokeilu on osa hallituksen "kokeilukulttuuria". Sen kärkihankkeesta vastaavan kunta- ja uudistusministerin Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan työhön kannustava perustulo on ollut vuosien ajan useiden puolueiden tavoitteena. Hän sanoo, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on ensimmäinen, joka lähtee asiassa konkreettisesti liikkeelle.

Lue myös:

    Uusimmat