Esapekka Lappi joutui tukalaan asemaan, tallin ohjeet pahensivat tilannetta entisestään: "Ei mikään huippufiilis"

Esapekka Lappi putosi kauas kärkisijoista lauantaiaamupäivän erikoiskokeilla Turkin MM-rallissa.

Lapin toiveet vahvasta suorituksesta olivat käytännössä murskaantuneet jo perjantai-illan kahdella erikoiskokeella. Pieksämäkeläinen oli tuloslistalla kahdeksantena ennen lauantain erikoiskokeita, mikä tarkoitti huonoa lähtöpaikkaa sorarallin pisimmälle päivälle.

Lauantain avanneella Yesilbelden erikoiskokeella Lappi taipui kärjelle lähes minuutilla. Lappi starttasi erikoiskokeelle kolmannella lähtöpaikalla Hyundai-kuski Pierre-Louis Loubet’n ja tallikaverinsa Gus Greensmithin jälkeen.

– Eihän se helppoa ole, kun he ajavat vähän missä sattuu. Urat eivät sovi aivan omille linjoille, Lappi totesi MTV Urheilulle.

Lappi saapui päivähuoltoon seitsemännellä sijalla miltei puolitoista minuuttia kärjelle jääneenä.

– Nyt ei ole mikään huippufiilis. Aika lailla tiesimme, mitä tänään tulee tapahtumaan. Eilinen oli tärkeä, mutta se ei ihan onnistunut. Täällä on aiempinakin vuosina nähty, että se näkyy ajassa, jos ajaa ensimmäisten autojen joukossa pätkillä.

Lappi yritti säätää autoaan aamun pitkän erikoiskokeen jälkeen, mutta tiimin ohjeet pahensivat tilannetta entisestään.

– Se meni väärään suuntaan, ja auto puski vielä enemmän. Siitä viisastuneena laitoimme viimeiselle pätkälle säätöjä toiseen suuntaan. Auto parani hieman, mutta se ei ole missään nimessä täydellinen. Koetamme vielä huollossa muuttaa sitä, Lappi totesi.

M-Sport Fordin toinen suomalaiskuljettaja Teemu Suninen ajaa kilpailussa kuudentena tiimitoverinsa edellä. Sunisella on matkaa kärkeen vajaa minuutti.

– Erot kasvavat nopeasti tällaisessa rallissa. Pitää yrittää ajaa omaa hyvää marssivauhtia. Riskiä ottamalla täällä on harvoin tullut hyviä tuloksia. Pitää ajaa omaa hyvää ajoa ja katsoa, millaisia aikoja tulee ja mitä ohjelmaa muilla on, Suninen sanoi.

Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat