MTV Uutiset vietti iltapäivän syrjäytyneen Esan kanssa. Tavalliseen päivään kuuluu muun muassa harrastuksia kirjastossa ja kävelyä ympäriinsä.
Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskuksessa Helsingin Pasilassa riittää vilskettä Asunnottomien yönä.
Kello on noin kolme iltapäivällä. Osa ihmisistä lepäilee sohvilla, jotkut sovittavat yhdistykselle lahjoitettuja vaatteita.
Pöydän ääressä istuu huivi päässään ja takki yllään rauhallisen oloinen mies, joka esittelee itsensä Esaksi. Jutussa käytetään ainoastaan Esan etunimeä aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
32-vuotias Esa kertoo olevansa asunnoton. Hänelle ”vepa” on tuttu paikka. Hän käy siellä usein aamupalalla tai lounaalla.
Asunnottomuuteen hän ajautui kahdeksan vuotta sitten erinäisien terveyshaasteiden myötä. Hän kertoo menettäneensä luottamuksen lääkäreihin ja moniin muihin apua tarjoaviin tahoihin – sekä yleisesti suurimpaan osaan ihmisistä. Esa kertoo, että lääkäreiden mielestä hänellä on skitsofrenia.
Esa pohtii vaikeuksien elämässä alkaneen teini-iässä. Hän nostaa keskustelussa esille toistuvasti hammasrautojen aiheuttaman henkisen ja fyysisen kivun hänen lapsuudessaan.
Lue myös: Asunnottomien yö nostaa esille tilastojen taakse jäävän piiloasunnottomuuden
Harrastus
Esa kertoo viettävänsä päiviänsä usein kirjastossa. Hän tykkää katsella levyjen kansia ja tehdä itse taidetta muun muassa piirtämällä tietokoneella. Ykkösjuttu on kuitenkin musiikin editointi, johon saattaa kulua tuntejakin putkeen.
Musiikkitiedostolla pelailu merkitsee hänelle mahdollisuutta ymmärtää omia tunteitaan.
Hän laittaa muistikortin koneeseen kiinni ja avaa musiikkitiedostonsa. Hiirin kursori liikkuu levottomasti ympäri näyttöä. Ääniraidoilla on verkon ilmaisista äänipankeista ladattua musiikkia, jota hän on muokkaillut esimerkiksi erilaisilla ääniefekteillä.
– Tulee palkitseva fiilis, jos vain saan jotakin kehitettyä.
Hän esittelee puhelintaan, jonka kertoo saaneensa pari päivää sitten vaihtokaupassa hänelle tuntemattoman henkilön kanssa. Vastineeksi hän kertoo luopuneensa kaiuttimestaan.
Puhelimessa ei ole SIM-korttia, joten sillä ei voi soittaa tai lähettää viestejä.
– Ei ole ketään tuttua tai ketään, kenelle soittaa.
Koko omaisuus on hänellä yllään ja käsissään kahdessa muovipussissa.
– Mitä vähemmällä pärjää, sen parempi.
”Voisin olla ihan hereilläkin”
Liikkuminen on helppoa, kun tavaraa ei ole paljon. Vuorokaudessa tulee käveltyä pitkiäkin matkoja Pasilan ja keskustan alueella.
Kysyn Esalta, missä hän aikoo viettää ensi yön. Hän ei ole pohtinut päivän ohjelmaa vielä niin pitkälle.
Vuorokaudessa hän arvioi nukkuvansa keskimäärin noin kolme tai neljä tuntia. Sitäkään hän ei edes koe välttämättä tarvitsevansa.
– Kyllä voisin olla ihan hereilläkin.
Esa sanoo, että edellinen yö meni istuskellessa. Toisinaan hän saattaa vaellella öisin ympäri kaupunkia.
– Nukun mieluummin päivisin esimerkiksi tuolla vepassa. Yöllä olen liikkeessä, siten on helpompi olla.
Mitään vakituista nukkumapaikkaa hänellä ei tällä hetkellä ole. Hän näyttää kirjaston läheisyydessä olevan sateensuojan erään parkkipaikan alta.
– Tässä nukuin yhden talven ajan.
Ihmisten ennakkoluulot hämmentävät
Alusta koostuu isoista kivistä, mutta täällä saa useimmiten olla rauhassa. Paikka on kuitenkin lähellä kävelytietä, johon näkösuojaa ei ole.
Toisinaan yleisellä paikalla makoillessa ohikulkijat soittavat poliisin.
– Jos olen tuolla jossakin itsekseni makoillut… niin se ihminen, joka on minusta huolissaan, ei tule sitä sanomaan minulle, vaan soittaa poliisin paikalle. Eikös sen ihmisen kannattaisi itse tulla juttelemaan minulle?
Ihmisten asenteet asunnottomia kohtaan ihmetyttävät. Hän toteaa, että useiden ihmisten ennakkoluuloisuus on verrattavissa rasismiin.
– Jotkut ihmiset, jotka eivät tunne minua, tulevat joskus osoittelemaan. Tyypit osoittelevat, vaikka eivät tunne. Tuntuu, että he haluavat arvostella.
Lue myös: Metrossa nuokkunut kuoli, kun kukaan ei auttanut – asuntonsa monta kertaa menettänyt Riikka hymyilee nykyään tuntemattomillekin
"Se olisi kateellisuutta"
Lämpöasteita hämärtyvässä Pasilassa on vielä lähes kymmenen. Talvella voi olla jopa 30 astetta tätä kylmempää.
Esa on ommellut itselleen viltin, jolla hän sanoo pärjäävänsä. Talvisin on tarvinnut makuupussiakin. Kylmyys on kuitenkin hänen mielestään ensisijaisesti mielentila.
– Jos ihmiset ovat sinua kohtaan välinpitämättömiä tai jopa väkivaltaisia, silloin on kylmä.
Esa kuvailee olevansa syrjäytynyt, mutta olisiko asialle jotakin tehtävissä? Hän miettii vastausta pitkään.
– Voi sille olla jotakin tehtävissä. Minun itse pitäisi ehkä tehdä asian eteen jotakin, toivoa jotakin. Äkkiä tähän tottuu.
Ajatus rutiineista ja asunnosta herättää kuitenkin ristiriitaisia tunteita.
– Ihmiset, joilla on asunto, menevät vain nukkumaan sänkyihinsä. Se olisi vain kateellisuutta, jos ajattelisin, että minun pitäisi tehdä samoin.
Aina on ruokaa
Esa sanoo, ettei tarvitse paljon ollakseen tyytyväinen. Tällä hän viittaa myös ravinnon saamiseen.
Hän vakuuttaa, että ruuasta ei ole pulaa.
– Joka ikinen ilta lähtee safkabileet käyntiin.
Ruokaa on Esan mukaan kaikkialla – kuten roskakoreissa ja ravintoloiden pöydillä. Helsingistä ei ruoka lopu.
– Se on luonnonlaki, että se mitä pidät tärkeänä, sen löydät. Jos tekee mieli löytää rahaa, usko tai älä, sitä vain löytyy siitä lattialta.
Hän arvioi käyttävänsä rahaa päivässä parista eurosta kymmeneen euroon – sen verran kuin tarvitsee. Säästöjä hänellä ei ole, eikä koekaan tarvitsevansa.
Esa on päättänyt seuraavan askeleensa. Hän aikoo suunnata Pasilasta Helsingin keskustaan.
Jossain siellä on hänen istuttamansa kasvi, jota hän aikoo mennä katsomaan.