ES: Poliisi keskeytti kymmenien ihmisten bileet Lappeenrannassa – "Partio on käynyt siellä nyt kahdesti syksyn aikana"

Poliisi keskeytti viime perjantaina 18. joulukuuta Lappeenrannan Huhtiniemessä noin 30 hengen bileet opiskelijatalossa. Asiasta kertoi Etelä-Saimaa.

Juhlijat viettivät aikaansa Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiö Loasin vuokratalon aulatilassa. Poliisin tietojen mukaan samassa osoitteessa on aiemminkin järjestetty suuria juhlia.

– Poliisipartio on käynyt siellä nyt kahdesti syksyn aikana. Poliisilla ei ole oikeutta keskeyttää yksityistilaisuutta koronarajoitusten vuoksi, mutta perjantaina muistutimme juhlijoita myös koronarajoituksista, ylikomisario Jukka Lankinen kertoi Etelä-Saimaalle.

Aulassa sijaitsevat kalusteet aiotaan siirtää toisaalle. Tämän oli tarkoitus tapahtua remontin valmistuttua, mutta juhlat saattavat vauhdittaa toimenpidettä.

– Se on tosi kurjaa. Olisi kiva tarjota asukkaille mahdollisuus pelata muutama lyönti biljardia silloin tällöin. Mutta koska ongelma ei ole poistunut viestinnällä, kalusteet on vietävä pois, Loasin toiminnanjohtaja Joonas Grönlund harmitteli Etelä-Saimaan mukaan.

Etelä-Karjalassa järjestettävissä yksityistilaisuuksissa saisi koronarajoitusten vuoksi olla tällä hetkellä korkeintaan 10 henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat