"Erotuomari pyysi välittömästi anteeksi" – Milanin tappiossa räikeä tuomarivirhe, katso lisäajan dramaattiset hetket

AC Milanin päävalmentaja Stefano Pioli oli pettynyt sekä joukkueeseensa että erotuomari Marco Serran toimintaan ottelun loppuhetkillä 1–2-sokkitappiossa Speziaa vastaan maanantai-iltana.

Ottelu ratkesi kyseenalaisella tavalla lisäajalla, kun ensin AC Milanin Junior Messias laukoi pallon maaliin taiteen sääntöjen mukaisesti. Erotuomari Serra oli kuitenkin jo ehtinyt puhaltaa pilliinsä Spezian rikkeen vuoksi ottamatta huomioon rikotun joukkueen hyötyä.

Lisäajan dramaattiset hetket nähtävissä artikkelin pääkuvan videolta.

Milanin pelaajien pasmat menivät Serran ratkaisusta sekaisin, ja lopullisesti joukkueen sappi kiehahti, kun Spezia iski 2–1-voittomaalin ottelun 96. minuutilla.

– Koskaan aiemmin ei vastuu tapahtuneesta ole yhtä tarkasti jakautunut tasan välillämme, koska me teimme maalin ja päästimme vältettävissä olevan osuman, ja erotuomari teki ilmiselvän virheen, joka muutti tulosta, Pioli tuumaili.

Piolin mukaan AC Milanin joukkue menetti keskittymiskykynsä täydellisesti Serran virheen jälkeen.

– Erotuomari pyysi anteeksi. Olen pahoillani hänen puolestaan, hän pahoitteli välittömästi ja nosti kätensä ilmaan, koska hän tajusi tehneensä virheen.

Milan olisi noussut voitolla Serie A:n sarjakärkeen ohi paikallisvastustaja Interin.

Milan kohtaa seuraavissa kahdessa ottelussaan Juventuksen ja Interin, joten mestaruusjunan kääntäminen takaisin raiteilleen on yhä mahdollista.

– Inter- ja Juve-ottelut tulevat oikealla hetkellä. Tällaisen illan jälkeen on parempi, että on näin motivoivia otteluita, joissa voimme näyttää henkistä kasvua ja luonnettamme, Pioli suunnitteli.

Ottelun maalikooste katsottavissa alta.

Lue myös:

    Uusimmat