Erotettu Tynkkynen: Lähettäkää palautetta puoluejohdolle

Perussuomalaisista erotettu Sebastian Tynkkynen on kehottanut tukijoitaan lähettämään palautetta perussuomalaisten puoluejohdolle.

Tynkkynen kirjoittaa Facebook-sivullaan toivovansa, että hänelle osoitettujen tukiviestien sijaan erotuspäätökseen pettyneet lähestyisivät perussuomalaisten johtoa "rakentavalla palautteella".

– Palautetta, jossa lämpimästi kertoisitte kannattavanne demokratiaa, avointa keskustelua ja tervettä toimintakulttuuria, jossa ei savusteta toisia ulos, Tynkkynen kirjoittaa. 

Tynkkynen toteaa kirjoituksessaan, ettei toivo kenenkään lähestyvän puoluejohtoa törkyviestein.

Perussuomalaisten puoluehallituksen kolmantena varapuheenjohtajana toimineen potkuihin oli puoluehallituksen mukaan se, että Tynkkynen oli julkaissut ilman lupaa nimet, jotka oli kerännyt perussuomalaisten yhteiskokousta vaatineeseen nettivetoomukseen.

Tynkkynen itse on kuvaillut erottamistaan poliittiseksi ajojahdiksi. Hän kertoi itse kuulleensa erottamisestaan työmatkalla Islannissa vasta viikonloppuna.

Tynkkysen erottamisesta paisui eilen poikkeuksellisen sekava sotku. Illalla oli yhä epäselvää, oliko päätös laillinen ja mikä on hänen tuleva roolinsa puolue-elimissä.  

Lue myös:

    Uusimmat