Eroon selluliitista! Nämä keinot toimivat todistetusti

Selluliitti on yleinen vaiva, jolta eivät välty hoikatkaan. Selluliitti on sitkeässä, mutta muutamalla kikalla sen määrää on oikeasti mahdollista vähentää.

Selluliitin määrään vaikuttavat muun muassa kehon rasvan määrä, sen jakautuminen kehossa sekä geenit. Myös ihon paksuudella on merkitystä.

Selluliitti on yleisempää naisilla kuin miehillä. Journal of Cosmetic and Laser Therapyssa julkaistun tutkimuksen mukaan lähes 85 prosentilla 20 vuotta täyttäneistä naisista on selluliittia. Miehillä vastaava luku on kymmenen prosenttia.

Selluliitista kirjankin kirjoittanut Wayne Westcott sanoo, että noin 25 ikävuoden paikkeilla naiset, jotka eivät harrasta säännöllisesti liikuntaa, alkavat menettää lihasmassaa ja kerätä rasvaa.

Selluliittia vastaan on kehitetty kalliita voiteita ja erilaisia hoitomenetelmiä, mutta todisteet niiden tehosta ja etenkin pitkäaikaisvaikutuksista ovat epävarmoja.

Simppelit keinot toimivat

Mikä sitten toimii, jos kalliit hoidot ja voiteet eivät tuo toivottua tulosta? Yksinkertaiset muutokset ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin voivat riittää. Brittitutkimuksen mukaan muutaman kilon laihtuminen auttaa vähentämään myös selluliittia, mikä saa ihon näyttämään sileämmältä.

South Sore YMCA:n tekemän tutkimuksen mukaan puolestaan terveellisen ruokavalion yhdistäminen kolme kertaa viikossa tehtäviin 40 minuutin liikuntasuorituksiin, jotka sisälsivät sekä lihaskuntoharjoittelua että kestävyyskunnon kehittämistä, auttoi naisia pudottamaan rasvakiloja ja kasvattamaan lihasmassaa. Kaikki 79 tutkimukseen osallistunutta naista myös raportoivat selluliitin vähentyneen. 

Tupakoitsijoiden kannattaa harkita lopettamista. Journal of Cosmetic Dermatologyssa julkaistu tutkimus osoittaa, että tupakointi vaikuttaa ihon kollageeniin ja saa selluliitin näkymään iholla selkeämmin. 

Lähde: Shape

Lue myös:

    Uusimmat