Eronnut Ensitreffit-Mari haaveilee kumppanista: ”Toivon, että pystyn heräämään rakkaan ihmisen vierestä”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta rakkautta etsinyt Mari haaveilee koirista ja omasta perheestä. 

Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa kuusi rohkeaa sinkkua antavat kohtalonsa asiantuntijoiden käsiin ja menevät naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa. Sinkut tapaavat asiantuntijoiden valitseman puolisonsa vasta aivan avioliiton kynnyksellä ja aloittavat tarinansa rakentamisen alttarilta.

Sarjan käynnissä olevalla neljännellä kaudella naimisiin menneet Mari ja Petri eivät löytäneet onnea ohjelmasta, vaan päätyivät eroon kesken kauden.

Erosta toipuva Mari miettii tiistaina 31. lokakuuta esitettävässä jaksossa, millaista hänen elämänsä voisi olla viiden, kymmenen tai neljänkymmenen vuoden kuluttua. Haaveissa on ainakin oma kumppani, jonka vierestä voisi herätä aamuisin. Lisäksi tulevaisuuden haaveisiin kuuluvat muun muassa koirat ja ehkä myös oma lapsi.

Kurkkaa Marin tulevaisuuden haaveisiin videolta artikkelin yläosasta.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVAlla

Lue myös:

    Uusimmat