"Ero aiheuttaa naiselle riskin joutua väkivallan kohteeksi"
Erotilanne aiheuttaa naiselle riskin joutua väkivallan kohteeksi. Näin sanoo johtaja Natalie Gerbert naisten Voimavarakeskus Monikasta. Väkivallalle altistuminen erotilanteessa koskee hänen mukaansa sekä etnisiä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia.
Porilaistytön surma on herättänyt kysymyksen siitä, onko tapauksessa niin sanotun kunniamurhan piirteitä miehen afganistanilaistaustan takia. Gerbertin mukaan tältä ei kuitenkaan näyttäisi julkisuudessa esitetyn tiedon perusteella.
– En lähtisi tekemään johtopäätöksiä vain lähtömaan perusteella. Ei Afganistanissakaan kaikki naisiin kohdistuva väkivalta liity kunniasyihin. On oikeusjärjestelmän tehtävä selvittää teon motiivia.
Gerbertin mukaan kyse vaikuttaa olevan eron aiheuttamasta väkivallasta, jota tapahtuu kantaväestönkin keskuudessa.
Monika-Naiset liitto antaa tukea maahanmuuttajataustaisille naisille. Yhteydenottoja kunniaan liittyvästä väkivallasta tulee noin 50 vuodessa. Yhteyttä ottaneiden joukossa on viime vuosina ollut pari kantasuomalaistakin.
Kunniaväkivaltaa ei tilastoida, mutta eräs kehityskulku on selkeä: 17-25-vuotiaiden naisten yhteydenotot ovat lisääntyneet. Kyseessä on Suomessa syntynyt toinen sukupolvi, joka elää kahden kulttuurin välissä.
– Yhteydenotot ovat kuitenkin jäävuoren huippu. Vain pieni osa naisista hakee apua, oli kyse sitten kunnia- tai parisuhdeväkivallasta.
Uusimmat
-
13:05
Tiia Elg avoimena erkaumaleikkauksestaan – kertoo toipumisestaan: "Lihassärkyä ja selkä kipeänä"
-
12:59
Järkyttävä video leviää – 16-vuotias venäläinen vapaaottelija kuoli
-
12:58
Näin paljon rahaa kansanedustajat käyttivät vaalikampanjoihin – kokoomuslaiset ylivoimaisia ykkösiä
-
12:57
Tulvavesi imaisi talon mukaansa Hersonissa – tältä uusi aamu näytti paikallisten silmin padon räjäytyksen jälkeen
-
12:55
Arnold Schwarzenegger lataa suorat sanat takavuosien kourintakohusta: "Se oli hevonpaskaa"
-
12:28
Suomeen valtavasti tuulivoimaa – yhdelle alueella suunnitteilla yli puolet hankkeista
-
12:09
Massiivinen ilotulitemyrsky kesken ottelun – kannattajien sekopäinen juhlinta tallentui videolle
-
11:59
Käytetyn sähköauton ostaminen: Kaksi erittäin tärkeää tarkastusta
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
Lataa lisää