Erikoinen näky: Hyundai-pomo vahtasi Ott Tänakin sanomisia – antoi perustelut kohupäätökselle

Hyundain virkaatekevä tallipäällikkö Julien Moncet sai jälleen aihetta iloon, kun Kreikan MM-ralli ajettiin päätökseen sunnuntaina.

Hyundai Motorsport pääsi ensimmäistä kertaa historiassaan juhlimaan rallin MM-osakilpailussa kolmoisvoittoa, kun Thierry Neuville ajoi ykköseksi, Ott Tänak toiseksi ja Dani Sordo kolmanneksi Akropolis-rallissa.

Hyundain alkukausi oli vaisu, mutta viime kisoissa talli on ollut kovassa iskussa ja saavuttanut samalla Toyotaa valmistajien MM-sarjassa.

– Olemme kirjoittaneet uusia sivuja historiankirjoihin tällä kaudella ja toivottavasti kirjoitamme niitä vielä lisää. Tämä on taianomainen ja historiallinen hetki tiimillemme, Moncet hehkutti.

– Olemme saavuttaneet nyt neljä voittoa tällä kaudella ja kolme peräjälkeen. Se tuo lisää luottamusta tekemiseemme ja voimme olla ylpeitä. Tänään voimme hieman juhlia, mutta maanantaina aloitamme valmistautumisen Uuden-Seelannin MM-ralliin, ranskalaispomo lisäsi.

Sorakisassa toiseksi ajanut Tänak on MM-sarjaa johtavan Toyota-kuskin Kalle Rovanperän lähin uhkaaja tämän kauden mestaruuskamppailussa. Rovanperä jäi Kreikassa pistesijojen ulkopuolelle, ja samalla Tänak supisti suomalaisen etumatkan 53 pisteeseen.

Tänak voisi olla vieläkin lähempänä Rovanperää, mikäli Hyundai olisi tallimääräyksellä nostanut virolaisen Kreikan rallin voittoon Neuvillen edelle. Tiimi jätti hieman yllättäen tämän kortin käyttämättä.

Moncet antoi MTV Urheilulle perustelut, miksi tiimi päätti jäädyttää Neuvillen ja Tänakin tilanteen sunnuntaina.

– Se ei ole koskaan helppo päätös. Jari-Mattikin (Toyotan tallipäällikkö Latvala) sanoi, että kaikki inhoavat sellaisia päätöksiä – minäkin inhosin sitä. Mutta teimme päätöksen, jota olivat minun lisäkseni tekemässä tiimimanageri, puheenjohtajamme ja osa yhtiöstä, Moncet sanoi.

– Puolet tukevat tällaisia päätöksiä ja puolet ovat eri mieltä. Minun mielipiteelläni ei ole väliä, sillä päätös tehtiin tiiminä. Siinäpä se, hän paketoi kohupäätöksen.

Moncet'n vastauksen jälkeen haastattelualueella nähtiin erikoinen tilanne, kun tiimipomo meni kuuntelemaan Tänakin tv-kameroille antamia lausuntoja. Moncet'n ilme oli näkemisen arvoinen, kun Tänak sanoi tämän kommentin C Moren tv-ryhmän edessä:

– Meille tarjottiin lahja, jota emme hyödyntäneet.

Tänak antoi useissa haastatteluissa ymmärtää vahvasti, että hän olisi halunnut saada tiimiltään tukea MM-taistoon.

– Se oli tiimin päätös ja meidän pitää kunnioittaa sitä, Tänak totesi MTV Urheilulle.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan syys-lokakuun vaihteessa Uudessa-Seelannissa, missä Rovanperällä on uusi mahdollisuus yrittää ratkaista mestaruus hyväkseen.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat