Erika Vikman tunnustautuu laiskaksi ruuanlaittajaksi – joutuu soittamaan naapurinsa apuun

Erika Vikman tunnustautuu laiskaksi kokkaajaksi – naapuri tuo lainaksi kattilan 1:16
Katso yllä olevalta videolta, kun Erika Vikman soittaa naapurinsa apuun.

Artisti Erika Vikman esittelee kotinsa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Käy ilmi, että artisti ei ole mikään innokas kodinhengetär. 

Artisti Erika Vikman on muuttanut jonkin aikaa sitten ensimmäiseen omaan kotiinsa koiransa Pepin kanssa. 

Vikman kertooYökylässä Maria Veitola -ohjelman yhdeksännen kauden ensimmäisessä jaksossa, ettei hänen kotonaan käy juuri ihmisiä kylässä. 

– Tämä on minun yksityinen vetäytymislinnani. Olen vähän erakko, koska minusta tuntuu, että olen niin loppu ihmisenä, että en kykene sosiaalisiin juttuihin arkena. Keikat vievät niin paljon, Vikman kertoo jaksossa. 

– Asuin hetken niissä Helsingin pilvenpiirtäjissä – aivan hirveää. Minusta tuntui, että olen vain keskellä hälinää, ja pitäisi suorittaa. Lähdin sieltä nopeasti pois, Vikman jatkoi. 

Hän kertoo myös, että ei juurikaan kokkaile tai ei ainakaan kehtaa tarjota tekemäänsä ruokaa vieraille. Niinpä Maria Veitola tarjoutuu kokkaamaan heille uunifetapastaa. 

Haasteita aiheuttaa kuitenkin se, ettei Vikmanilta löydy isoa kattilaa. Vikman turvautuu naapuriinsa, joka kiikuttaa hänelle kattilan lainaksi. 

Katso yllä olevalta videolta, kun Erika Vikman soittaa naapurinsa apuun! 

Tältä näyttää Erika Vikmanin koti 1:22
Katso videolta, miltä Erika Vikmanin kotona näyttää!

Yökylässä Maria Veitola alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla to 8.2. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon. Ekstrapitkät jaksot vain MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat