Ericsson vaihtaa toimitusjohtajaa – Vestbergin ero astuu voimaan heti

Ericssonin toimitusjohtaja jätti tehtävänsä 2:05

Verkkolaitevalmistaja Ericssonin toimitusjohtaja Hans Vestberg on erotettu tehtävästään. Ero astuu voimaan heti. Vestberg jättää samalla paikkansa myös yhtiön hallituksessa.

Päätöksen toimitusjohtajavaihdoksesta teki Ericssonin hallitus kokouksessaan tänään.

Uuden toimitusjohtajan etsintä alkaa heti. Erosopimuksen mukaan Vestberg pysyy kuitenkin yhtiön käytettävissä vielä puolen vuoden ajan.

Virkaatekeväksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ericssonin talousjohtaja Jan Frykhammar.  

Vestberg on ollut Ericssonin toimitusjohtajana seitsemän vuotta, yhteensä hän on työskennellyt yhtiössä 28 vuotta.

Ericssonin hallituksen puheenjohtaja Leif Johansson perustelee toimitusjohtajavaihdosta yhtiön huonolla taloudella.

– Hansa Vestberg on johtanut yhtiötä seitsemän vuotta läpi merkittävien muutosten yhtiössä ja koko alalla. Hansilla on ollut suuri merkitys hyvien suhteiden luomisessa avainasiakkaisiin ympäri maailmaa. (...) Nykyisessä tilanteessa yhyiön johto katsoo kuitenkin, että on oikea aika uuden johtajan johtaa Ericssonin uudistumisen seuraavaa vaihetta.

Ericsson esitteli viime viikolla toisen vuosineljänneksen tuloksensa, joka jäi selvästi markkinoiden odotuksista. Yhtiö ilmoitti jo tuolloin nopeuttavansa säästötavoitteidensa toteuttamista.  

Lue myös:

    Uusimmat