Eppu Normaalin alkuaikojen basisti ja biisintekijä on kuollut – keksi bändille nimen

Eppu Normaali -yhtyeen alkuaikojen basisti Mikko Saarela on menehtynyt vaikeaan sairauteen 60-vuotiaana.

Eppu Normaali -yhtye kertoo Facebookissa bändin alkuaikojen basistin Mikko Saarelan menehtyneen tänään.  60-vuotias Saarela menehtyi vaikeaan sairauteen Terhokodissa, Helsingissä.


– Mikko oli se, joka ehdotti Eppu Normaalille sen nimen, ennen kuin itse kuului yhtyeeseen. Liityttyään, hän toi mukanaan loistavan biisintekotaitonsa, musiikillisen tietämyksensä ja näkemyksensä, yhtyeen Facebook-sivuilla kirjoitetaan. 

Saarela oli mukana kahdella ensimmäisellä Eppu Normaali -albumilla Aknepop sekä Maximum Jee & Jee. Hän jatkoi yhteistyötä tekstittäen ja säveltäen Akun Tehdas- ja Coctail bar -albumeille. 

– Välit Eppu Normaalin jäseniin säilyivät hyvinä ja yhtye esiintyi Mikon kanssa muun muassa hänen 50-vuotispäivillään vuonna 2008. Viimeisen kerran yhteinen esiintyminen oli Ratinan stadionilla elokuussa 2016 Eppu Normaalin juhlakonsertissa, jolloin Mikko esitti kaksi kappalettaan yhdessä Eppujen kanssa, yhtyen kuvailee. 

– On selvää, että nykyisen kaltaista Eppu Normaalia ei olisi olemassa ilman Mikon alkuaikojen panosta. Mikon vaikutus kuuluu yhtyeessä yhä, joka kerta, kun instrumentteihin tartutaan.

Lue myös:

    Uusimmat