Mainos

Epävuosi 2013

Pelkään pahoin, että ensi vuosi ei ole mitään tähän vuoteen verrattuna. Sen kertovat jo numerot. 2012 on mahdollistanut maagisia numeroleikkejä: 12.12.12 tai 20.12.2012.

Ainutlaatuisia tilaisuuksia, mukavia päivämääriä mennä kihloihin tai naimisiin tai tehdä jotakin muuta ikimuistettavaa.

Vuonna 2013 se ei ole mahdollista. Päivämäärää 13.13.13 ei ole eikä tule, ei myöskään 20.13.2013. Numeroita ei voi pyörittää mukaviksi edes "peilikuvana": 31.02.2013 ei käy, koska helmikuussa on korkeintaan 29 päivää.

Eikä tässä kaikki. Toisin kuin kulunutta vuotta, emme tule muistamaan vuotta 2013 suurten valintojen vuotena. Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat johtajansa valinneet jo tänä vuonna kuten myös Suomi.

Ja tasavallan presidentistä Sauli Niinistöstäkin katoaa uutuuden viehätys. Kun hän huomenna tiistaina on pitänyt ensimmäisen uuden vuoden puheensa, hän ei tee enää mitään ensimmäistä kertaa. Kultarantaan on jo menty, Venäjällä käyty, maanpuolustuskurssi avattu. Kutsua Yhdysvaltoihin ei taida tulla.

Vuonna 2013 ei myöskään juhlita suuria voittajia. Ei ole jalkapallokisoja, ei olympialaisia. No, lätkän MM-kisat kyllä järjestetään, ja hyvällä tuurilla Suomi voittaa. Mutta kolmatta MM-kultaa tuskin tohtii kutsua legendaariseksi. Tokkopa torillakaan kannattaisi enää tavata. Edes Sergelin.

Pääkaupunki Helsinki viettää todellisen dagen efter -vuoden ja täyttää tylsät 201 vuotta. Itsenäinen isänmaakaan ei saavuta merkittävää vuosipäivää. 96 - siitä tulee mieleen lähinnä lystikäs ruotsalainen automalli.

Toivotan siis mitäänsanomatonta mutta ehkäpä sitäkin onnellisempaa vuotta 2013!

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.