Epärehellinen ravintolapäällikkö kavalsi työpaikaltaan lähes 100 000 euroa Tampereella – yksi seteli taskussa paljasti vuosien huijauksen
Tamperelaisen ravintolan ravintolapäällikkö päätti hankkia hieman lisätuloja, valitettavan epärehellisin keinoin. Mies päätyi lopulta tukevoittamaan tilipussiaan yli 2500 euroa kuukaudessa työnantajansa laskuun. Toiminta jatkui useamman vuoden ajan.
Ravintolapäällikköä syytettiin lopulta yli 160 000 euron kavalluksesta. Hänen kerrottiin poistaneen kuiteista myyntirivejä, mitätöineen kuitteja, tehneen suoria myynnin poistoja ja niin sanottua ohimyyntiä virvoitusjuomista ja peleistä jättämällä ne lyömättä kassaan.
Näistä seuranneen ylijäämän mies kahmi omiin taskuihinsa vajaan neljän vuoden työskentelynsä aikana.
Valvontakamera käynnisti tutkimukset
Epärehellinen toiminta paljastui, kun kirjanpidossa oli huomattu 50 euron hävikki, jota oli lähdetty selvittämään valvontakameravideon avulla.
Niistä huomattiin, kuinka 50 euron seteli katosi ravintolapäällikön taskuun. Yhdestä setelistä käynnistyi selvitystyö, joka paljasti luottamuksellisessa tehtävässä toimineen miehen mittavan väärinkäytöksen.
Mies myönsi itse kavalluksen enintään 40 000 euron arvosta.
Sai vuoden ehdollista
Ravintolan tekemien laskelmien perusteella oikeus katsoi miehen vieneen ravintolalta rahaa 2600 euroa kuukaudessa, kuitenkin niin, että kavalluksia olisi ravintolapäällikön kertoman mukaisesti tapahtunut vähemmän työsuhteen alkuvaiheessa.
Oikeus katsoi lopulta, että vuonna 1982 syntynyt mies oli vienyt työnantajaltaan yhteensä 98 700 euroa.
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen törkeään kavallukseen ja tuomitsi hänet vuoden ehdolliseen vankeuteen, minkä lisäksi hänen luonnollisesti oli korvattava mainitut menetykset ravintolakonsernille.
Uusimmat
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:53
Suora lähetys: Tornadoennätys moukaroi Floridaa, yksi niistä repi Robertin talon katon irti – Milton, "vuosisadan myrsky" iskee yöllä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
20:32
Ulosajo vesitti Pelicansin vahvan alun ja vanha tähti puraisi kirpaisevasti – CHL:stä silti maittava voitto
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
Lataa lisää