Epäonnistunut nenäleikkaus syöksi näyttelijä Priyanka Chopran masennukseen

Näyttelijä Priaynka Chopran nenäontelosta poistettiin aikoinaan polyyppi.

Näyttelijä Priyanka Chopra, 40, avautui The Howard Stern Show’ssa 3. toukokuuta aiemmin kokemastaan nenäleikkauksesta, jossa häneltä poistettiin nenäontelosta polyyppi, eli hyvänlaatuinen limakalvon kasvain. Leikkauksen jälkeen tähti vajosi syvään masennukseen, koska rutiinitoimenpide lähes pilasi hänen uransa.

– Kasvoni näyttivät täysin erilaisilta, ja vajosin syvään masennukseen, Chopra kertoi haastattelussa.

Chopra kertoi Peoplen mukaan vuoden 2021 Unfinished-muistelmateoksessaan, että lääkärin poistaessa polyyppia hän sai vahingossa myös näyttelijän nenänvarren romahtamaan. Hän ja hänen äitinsä olivat kauhuissaan, kun siteet poistettiin ja nenän kunto paljastui.

– Alkuperäinen nenäni oli poissa. Kasvoni näyttivät täysin erilaisilta. En ollut minä enää, Chopra kertoi kirjassaan.

Sternin haastattelussa Chopra kertoi, että pieleen mennyt leikkaus aloitti pimeän vaiheen. Hänet vapautettiin kolmesta elokuvasta toimenpiteen jälkeen. Tämä herätti huolen siitä, että hänen näyttelijäuransa olisi ohi ennen kuin se edes kunnolla ehti alkaa.

Lopulta hän meni kuitenkin lääkäri-isänsä kehotuksesta uudestaan veitsen alle korjaavaan leikkaukseen, vaikka hän oli peloissaan.

Kirjassaan hän kertoo, että on tottunut kasvoihinsa, eikä enää ylläty katsoessaan peiliin.

– Olen tehnyt rauhan tämän hiukan erilaisen minäni kanssa. Nämä ovat kasvoni. Tämä on kehoni. Saatan olla virheellinen, mutta olen minä, Chopra kirjoitti.

Tähti on naimisissa laulaja Nick Jonasin, 30, kanssa. Parin häitä juhlittiin joulukuussa 2018. Heillä on tammikuussa 2022 sijaissynnyttäjän avulla saatu tyttö.

Alla olevassa kuvassa Priyanka Chopra on tyttärensä kanssa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Chopra tuli tunnetuksi Miss Maailmana vuonna 2000. Hän on kotoisin Intiasta.


Lue myös:

    Uusimmat