Epämuodostumista kärsinyt ranskalaismies sai kolmannet kasvonsa – tältä hän näyttää nyt

Ranskalaismiehelle suoritettiin toinen onnistunut kasvojensiirto 0:32

Ranskassa pariisilaisessa sairaalassa on onnistuttu tekemään toinen kasvojensiirto samalle ihmiselle.

43-vuotias Jérôme Hamon kärsii perinnöllisestä neurofibromatoosista, jonka vuoksi hänen kasvonsa ovat olleet epämuodostuneet ja niissä on ollut suuria kasvaimia.

Hamon sai ensimmäisen kasvojensiirron vuonna 2010, mutta hänen elimistönsä alkoi hylkiä siirrännäistä.

Käytännössä miehellä on jo siis kolmannet eri kasvot.

Operaatio alkoi George Pompidoun eurooppalaisessa sairaalassa 15. tammikuuta alkuiltapäivällä ja päättyi seuraavan vuorokauden puolella varhain aamulla.

– Tämä osoittaa, että kasvot ovat elin, jotka voidaan siirtää uudelleen, sanoi kirurgi Laurent Lantieri operaation jälkeen.

Yhdysvaltalaisen Illinoisin yliopiston ortopedisen kirurgian professori Maria Siemionowin mukaan maailmalla on tehty ainakin 39 kasvojensiirtoa.

Siemionow oli ensimmäinen Yhdysvalloissa kasvojensiirron johtanut kirurgi. Tuo operaatio tapahtui vuonna 2008.

Lue myös:

    Uusimmat