Entinen maa-ja metsätalousministeri, pitkäaikainen kansanedustaja ja kunnanjohtaja Martti Pura on jättänyt lähtemättömän kädenjälkensä poliittisen historiaamme, mutta tämä ei vielä riittänyt eläkeläiselle.
Hän halusi jatkaa sukunsa perinteitä rakentamalla jotain omin käsin – niinpä metsän keskellä seisoo nyt kivikirkko ja mökötyskämppä.
– Päätin, että kun jään eläkkeelle minäkin teen jotakin. Meidän suvussa miehet ovat aina rakentaneet, ja nyt jää ainakin yksi rakennus minustakin jäljelle, toteaa Pura.
Kaikki alkoi siitä, kuin Puran poika vei isänsä katsomaan vuosia sitten Kaarelan kirkkoherran 50-vuotislahjaksi vaimoltaan ja tyttäreltään saamansa Pyhtään kirkon pienoismallia.
Puran mukaan poika tunsi isänsä hyvin ja tiesi hänessä piilevän suvun miehissä esiintyvän luovan hulluuden.
– Puran suvun miehissä on aina ollut havaittavissa tietynlaista luovaa hulluutta. Isäni oli hyvin taiteellinen, isoisäni piti musiikista ja minä laulan ja kirjoitan. Ihmisen pitää tehdä muutakin kuin vain työtä – yhden asian ihmiset ovat tylsiä. Omat pojatkin ja heidän harrastuksensa ovat aika erikoisia, paljastaa Pura asiaa kuitenkaan tarkemmin valottamatta.
Puran mukaan saamaansa rakennusintoon on iso syypää myös imurin inhottava ääni, minkä takia metsän keskelle on nyt noussut mökötyskämppä ja kivikirkko.
– Samalla tämä on minulle työleiri ja pääsen tänne pakoon pölynimurin ääntä. Sitä on niin inhottava kuunnella, naurahtaa Pura.
Kivikirkko seisoo ikivanhalla kalliolla
Pura rakensi vuoden päivät kivikirkkoa, joka seisoo 1800 miljoonaa vanhalla kalliolla.
– Kallion urista näkyy mannerjään kulkusuunta. Tämä on sijainnut muinoin päiväntasaajan eteläpuolella, joten tämä paikka on ollut Kanarian saarten kohdalla, selvittää Pura kallion geologisia taustoja.
Kirkon seiniin muuratut viisisataa kiveä Pura on itse lohkonut ja hän on myös muurannut ikkunoissa olevat tuhat tiiltä. Hänen ystävänsä, entinen sepän poika, maakuntajohtaja Jussi Honka on tehnyt saranat ja kyntteliköt. Saarnastuolin virkaa toimittaa ikivanha männynkanto ja penkit on sahannut aikoinaan Puran isä. Itse arkkipiispa Eero Huovinen kävi siunaamassa hiljaisuuden huoneen.
– Olen piispojen, ortodoksien, lestadiolaisten ja körttiläisten kanssa ollut tekemisisissä koko ikäni, mutta en minä mikään himouskovainen ole – istun täällä yksikseni, sytytän kynttilän ja saatanpa laulaa jonkun virrenpätkäkin. En ole vielä saarnannut, mutta eihän sitä tiedä, vaikka tulisi joskus vielä saarnattua, pohtii Pura.
Kirkkoa koristaa temppeliherrojen tunnus ja alttaritaulun yläosassa on kuva EU:n pohjoisimmasta pisteestä Nuorgamin kylästä ja Ailigas-tunturista, joka on saamelaisten pyhä paikka. Kuva muistuttaa Puraa siitä, että hän oli aikoinaan viemässä Suomea EU-jäseneksi.
Seuraavaksi sota-ajan korsu
Poliitikon uraa Puralla ei ole ikävä tippaakaan, koska työ on käynyt hänen mukaansa nykypäivänä mahdottomaksi. Poliittista historiaansa Pura kirjoittaa jo kolmanteen kirjaansa kirkon läheisyydessä pönöttävässä mökötyskämpässä.
– Mökötyskämppä on rakennettu Kemijoen uittopuomin puista. Se muistuttaa minua siitä, että olin Sodankylässä kunnanjohtajana, kun uitto lopetettiin. Uittoyhdistyksellä oli ikää sata vuotta, ja nyt paikkakunnan lapsilta kysyttäessä he eivät enää tiedä, mikä on keksi, vaan he luulet sitä vain Fazerin keksiksi, murehtii Pura.
Aamuisin Pura menee ensin mökötyskämpälle sytyttämään uunin, sitten hän kaataa polttopuita ja vetäytyy mietiskelemään kivikirkkoon. Lopuksi vuorossa on muistelmien kirjoittamista vaiherikkaasta politiikan urasta.
– Suosittelen kaikille ihmisille rauhoittumista. Sen voi tehdä missä vaan, ei kaikkien tarvitse sen takia omaa kirkkoa rakentaa. Seuraavaksi minä aion rakentaa sota-aikaisen korsun, kun on näin epävarmat ajat. Pitää varautua tulevaisuuteen turvarakennuksella, sanoo Pura ja nauraa.