Helsingin hiippakunnan entinen piispa Eero Huovinen joutui tapaninpäivänä kymmenen vuotta sitten tilanteeseen, johon hän ei ollut voinut mitenkään valmistautua. Hän oli lomamatkalla Thaimaassa, kun tsunami iski.
Hän muistelee tapahtumaa MTV3:n Surun aalto - dokumentissa.
– Näin siellä kaikenlaisia kohtaloita. Kaikkein väkevimmin sydämen päälle kävivät orvot lapset.
Huovinen kertoo itkeneensä salaa.
– Vessaan piti mennä itkemään, kun oikein hirvitti. Ihmisten vierellä piti yrittää olla niin ammattilainen kuin jaksoi ja osasi, sanoo Huovinen nyt.
Hän sanoo muistojen nousevan väkevänä pintaan yhä.
– Olen semmoinen herkistelevä mies – huono Stadin kundi siinä suhteessa. Uskon kuitenkin voineeni keskittyä ihmisiin siellä. Tärkeintä ei ole, onko minulla tippa silmässä, vaan se onko minulla korvat auki – ja suu kiinni, koska hädän äärellä olevan ihmisen vierellä ei pidä paljon puhua, vaan kuunnella.
Surun aalto-dokumentti tsunamista MTV-kanavalla tänään 21.00