Mainos

Entinen opetustoimen johtaja järkyttyi ex-alaisensa epäillystä miljoonapetoksesta: "Jäi kuva, että hän oli hyvin fiksu"

Helsingin entinen opetustoimen johtaja kertoo MTV Uutisille järkyttyneensä luettuaan entiseen alaiseensa kohdistuneista korruptioepäilyistä. Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikön Hannu Suoniemen epäillään vetäneen välistä miljoonia euroja vastatessaan opetusviraston tietoteknisistä hankinnoista. 

Vuosina 2001-2015 Helsingin opetustoimen johtajana työskennellyt Rauno Jarnila kertoo äimistyneensä luettuaan entiseen alaiseensa kohdistuneista epäilyistä keskiviikkona.

Jarnilan mukaan Suoniemi oli hyvä ja luotettava työntekijä, jonka käytös ei koskaan herättänyt epäilyjä mahdollisista väärinkäytöksistä.

– Hän oli rehti ja avoin sekä aina tavoitettavissa. Kyllä tämä niin uskomattomalta tuntuu. Ja kun miljoonia luetellaan niin vielä pahemmalta vaikuttaa. Vaikka olisi ollut pienemmästäkin summasta kyse, niin tämä olisi jo ollut uskomaton juttu.

Jarnila hämmästelee myös, miten epäilty miljoonakavallus on ylipäätään voinut onnistua kaupungin virastojen byrokratiaviidakossa.

– Meillä on hirvittävän paljon erilaisia sääntöjä, määräyksiä ja normeja. Kilpailutamme hankintoja itse ja käytämme myös kaupungin hankintakeskuksen palveluja nimenomaan tietokonehankinnoissa. On täysin mahdotonta kuvitella, että sieltä kukaan saisi otettua välistä omia provisioitaan.

– Minulle jäi sellainen kuva, että tämä kyseinen henkilö oli hyvin fiksu. Ei tällainen muuten kai olisi edes ollut mahdollista. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Toivottavasti asia selviää. 

Myös muita epäillään rikoksista

Suoniemi vastasi tietohallintopäällikkönä työskennellessään opetusviraston tietoteknisistä hankinnoista 90-luvulta lähtien vuoteen 2016 saakka.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että Helsingin opetusvirasto on tehnyt vuosien 2006 ja 2015 välillä jopa 55 miljoonan euron edestä tietotekniikkaan liittyviä hankintoja. 

Helsingin Sanomien mukaan Suoniemi on voinut tietohallintopäällikön virassaan päättää itsenäisesti hankinnoista, joiden arvonlisäveroton hinta on alle 30 000 euroa. 

Suoniemen epäillään saaneen vuosien aikana useiden miljoonien eurojen taloudellisen hyödyn tietoteknisiin hankintoihin liittyen. Helsingin poliisilaitoksen rikostarkastaja Ismo Siltamäki on todennut, että kyse on summaltaan tiettävästi Helsingin poliisilaitoksen kaikkien aikojen suurimmasta korruptiotutkinnasta. 

Suoniemi vangittiin viime perjantaina törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä epäiltynä Helsingin käräjäoikeudessa. Tapauksen poliisitutkinta jatkunee useita kuukausia. MTV Uutisten tietojen mukaan rikoksista epäillään Suoniemen lisäksi muitakin henkilöitä. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.