Entinen ME-mies neljän vuoden kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta

Kenialainen kestävyysjuoksija Wilson Kipsang on saanut neljän vuoden kilpailukiellon dopingrikkomuksesta.

Yleisurheilun kurinpitoelin oli asettanut juoksijan jo tammikuussa väliaikaiseen kilpailukieltoon. Kipsang oli manipuloinut dopingtestejään ja jättänyt ilmoittamatta olinpaikkatietojaan.

Perjantaina urheilun etiikkaa valvova elin Athletics Integrity Unit tiedotti vahvistaneensa kilpailukiellon ja määritti sen pituudeksi neljä vuotta.

Kilpailukiellon katsotaan alkaneen 10. tammikuuta, jolloin Kipsangin väliaikainen kilpailukielto astui voimaan. Kaikki Kipsangin tulokset 12. huhtikuuta 2019 lähtien pyyhitään tilastoista.

Kipsang on urallaan voittanut maratonin olympiapronssia Lontoon vuoden 2012 olympialaisissa. Hän on myös puolimaratonin maailmanmestari vuodelta 2009. Syyskuussa 2013 Kipsang juoksi Berliinin maratonilla maailmanennätyksen 2.03,23. Ennätys on sittemmin rikottu.

Päätöksestä on mahdollista valittaa.


Lue myös:

    Uusimmat