Entinen FBI-johtaja Comey: Trump vaarallinen ja moraalisesti sopimaton johtaja – "Kohtelee naisia kuin lihanpalasia"

Entinen liittovaltion poliisi FBI:n johtaja James Comey pitää Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaarallisena ja moraalisesti sopimattomana johtajana, joka tekee "valtavaa vahinkoa" maan institutionaalisille ja kulttuurisille normeille.

- Henkilö, joka puhuu ja kohtelee naisia kuten he olisivat lihanpalasia, ja joka valehtelee toistuvasti pienistä ja isoista asioista sekä vaatii yhdysvaltalaisia ihmisiä uskomaan sanomansa, ei ole sopiva Yhdysvaltain presidentiksi, Comey sanoi ABC -kanavan haastattelussa.

Comey arvioi myös, että presidentti Trump saattaa olla Venäjän kiristyksen kohteena liittyen vierailuun Moskovassa 2013, jolloin Trumpin on väitetty tavanneen prostituituja naisia hotellihuoneessa.

Comeyn mukaan on mahdollista, että Venäjällä olisi todisteita Trumpin vierailun syytöksistä, mutta hän ei voi olla kuitenkaan varma asiasta. Trump on kertonut Comeylle ettei hän yöpynyt kyseisessä hotellihuoneessa, eivätkä väitteet pidä paikkaansa.

Trump itse kommentoi Comeyn haastattelua twitterissä viidellä twiitillään sanomalla Comeya muun muassa historian huonoimmaksi FBI:n johtajaksi. 

Trump erotti Comeyn FBI:n johdosta viime toukokuussa.

Lue myös:

    Uusimmat