Ensitreffit-pari Niina ja Lari paljastavat – näin he todella ajattelivat alttarilla toisensa ensi kertaa nähtyään: "Pälyilit mun faijaa siinä"

Niinan ja Larin suhde on syventynyt entisestään Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuvausten päätyttyä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksas tuotantokausi on tullut päätökseensä ja neljästä tänä vuonna toisensa alttarilla tavanneesta parista kolme päätti ohjelman päätteeksi jatkaa yhteisen elämän rakentamista. Näiden kolmen pariskunnan joukkoon lukeutuvat Niina ja Lari, joiden suhde lähti vahvistumaan nopealla tahdilla häiden jälkeen. 

Vuoden lähestyessä loppuaan pariskunta asuu yhä yhdessä ja jatkaa yhteiseloaan. Niina ja Lari kertovat MTV Uutisille, että puoli vuotta avioelämää on kulunut yhdessä hujauksessa – ja sen aikana on myös tapahtunut paljon. Pariskunnan tunteet toisiaan kohtaan eivät kuitenkaan ole muuttuneet. 

– Ollaan oltu alusta asti sitä mieltä, että on hyvä boogie ja halutaan olla yhdessä ja mennä samaan suuntaan. Niin kyllä se on ollut ihan se teema ainakin meillä. Hauskaa, kun muut kyselevät, että miten meillä menee, niin hyvinhän tässä on alusta asti mennyt, Lari pohtii. 

– Kyllä se on ollut ihan siitä alusta lähtien se sama fiilis, että hyvä boogie on. Ja tottakai tämähän on tämmöistä ruusukuvien maalailua: kyllä meilläkin, niin kuin jokaisessa parisuhteessa, on alamäkiä, Muttei mitään sellaista, mitä ei oltaisi pystytty ainakaan tähän mennessä ratkomaan, Niina komppaa. 

Vaikka puoleen vuoteen on mahtunut paljon, on kaikki tuntunut avioparin mielestä yllättävän helpolta. Niinan mukaan hänestä tuntuu, kuin olisi tuntenut Larin paljon kauemmin. Yhteinen elämä on ollut helppoa ja toiseen tutustuminen tuntunut luontevalta. Pari painottaa, että toki tutustuminen jatkuu edelleen. 

Kuvausten päättymisen jälkeen Niina ja Lari ovat keskittyneet yhteisen arkensa perusasioihin ja yhteisiin juttuihinsa. Arki rullaa kummankin mukaan mallikkaasti, vaikka aluksi jotkut kauhistelivatkin, että miten päivätöitä tekevä Lari ja iltatöitä tekevä Niina ehtisivät koskaan viettämään aikaa toistensa kanssa. 

– Sekin on meillä mennyt hyvin. Joka päivä löytyy hyvää, yhteistä aikaa ja yhdessä olemista. Se arki on rullannut oikein hyvin ja meidän elämämme sopivat hyvin yhteen, Lari kertoo. 

Hämmentävä ensikohtaaminen

Lari ja Niina viettivät hiljattain puolvuotishääpäiväänsä. Niina pohti Ensitreffit alttarilla -ohjelman loppupuolella, ettei hän oikein muista mitään hänen ja Larin ensikohtaamisesta, mutta syksyn mittaan muistot ovat palanneet hiljalleen mieleen. Lari puolestaan kertoo muistavansa hetken paremmin. 

– Mä luulen, että meillä molemmilla oli semmoinen vau-efekti, kun näki toisen ekaa kertaa, mikä oli ihan kiva ja hyvä muisto. Sitten päästiin tutustumaan ja yhdessä työtä tekemällä rakentamaan sitä yhteistä elämää ja matkaa, Lari miettii. 

Niinalla on kuitenkin hieman erilainen näkemys omalta kohdaltaan parin ensikohtaamisesta. Hän kertoo, että rappuset alas käveltyään hän etsi välittömästi Laria katseellaan, joka oli Niinan mukaan kertonut kirjeessään aika kattavasti, millainen tyyppi alttarilla tulee olemaan odottamassa. 

– Niin ja sä pälyilit mun faijaa siinä ensin katsoen, että onpas toi vanha, Lari nauraa. 

– Kyllä mun ensimmäiset ajatukset, kun mä näin Larin, oli, että okei. Siis vau kyllä, mutta ei yhtään se mun perus, mitä olen ennen elämässäni tavallaan hakenut. Mietin, että hän on ihan tosi upean näköinen mies, mutta vähän semmoinen, että niin. Ei ollut semmoinen, että olisin samantien pudonnut polvilleni siinä, että hänelle nyt antaudun tässä samantien, Niina muistelee. 

Lari vastaa vaimonsa muisteluun kommentoiden, että tämä antautui hänelle kun Larin huumorintaju tuli paremmin tutuksi. 

– Niin, ehkä siinä tuli se fiilis, että pitää nyt avata suunsa ja katsoa, löytyykö sieltä muuta kuin nätti ulkokuori, Niina kommentoi. 

– Onko majakassa valoa ollenkaan! Lari komppaa. 

Niina kertoo, että mikäli olisi nähnyt Larin esimerkiksi jossain ravintolassa, ei hän tiedä, olisiko välttämättä lähestynyt miestä. Kun pari pääsi tutustumaan toisiinsa, syttyivät he kuitenkin nopeasti toistensa rentoon elämänasenteeseen sekä huumoriin. 

Varsinkin Niina tapa keventää tunnelmaa heti vihkimisen jälkeen oli Larille erityisesti mieleen. 

– Lähdettiin ulos hääkuvia varten, eikä päästy hirveän pitkälle siinä pihalla koska siinä oli upottavaa nurmikkoa ja hanhenpaskaa joka paikassa. Niin Niina alkoi siinä kiroilemaan ihan vuolaasti ja heitti myös hyvin roisia läppää siitä hanhenpaskasta ja risuista. Siinä vaiheessa se ilmapiiri keveni todella paljon ja tuntui siltä, että pystyy olemaan ihan oma itsensä. Kyllä se pisti hääpäivänä silmään, että molemmilla on hyvin rohkea huumorintaju ja naureskellaan samanlaisille, usein pervoillekin jutuille, Lari miettii. 

Lari kertoo arvostavansa lisäksi erityisen paljon Niinan tunneälyä – sekä kaksikon välistä aitoa yhteyttä. Niinan mukaan Larin kanssa on alusta asti ollut äärimmäisen helppoa ja hän on pystynyt aina olemaan miehensä kanssa oma itsensä. 

Syksyllä, kuvausten päätyttyä ja yhteisen arjen alettua tunteet alkoivat syventyä rakkaudeksi. 

– Tuli paljon sellaista fiilistä, että on kumppani kenen kanssa on hyvä olla. Joka päivä tuntuu siltä, että tässä on se kumppani, kenen kanssa haluan olla, Lari tunnelmoi. 

– Kyllä se varmaan siinä yhteisen arjen viettämisen mukana on tullut, että tajuat olevasi semmoisen tyypin kanssa, että näet yhtesen tulevaisuuden ja tajuat, että voit vapaasti olla oma itsesi, Niina summaa. 

Kaikki Ensitreffit alttarilla -jaksot näet mtv-palvelusta. 

Lue myös:

    Uusimmat