Ensitreffit-pappi Kari Kanala koki huomattavan muodonmuutoksen jättämällä napostelun pois – karisti 10 kiloa kahdeksassa viikossa

Kari Kanala saa huonoja uutisia kehonsa rasvaprosentista Pippa Laukalta.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta julkisuuteen noussut pappi Kari Kanala nähdään Olet mitä syöt -ohjelmassa. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu pastori Kari Kanala kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hänen epäterveelliset elintapansa ovat aiheuttaneet jopa epätoivoa hänen puolisolleen.

Erityisesti juuston naposteleminen oli Kanalan suuri pahe. Mies saattoi käydä useaan otteeseen närpimässä juustoa päivän aikana. Toinen haaste hänellä oli terveellisen lounaan syöminen työpäivän aikana. Mies sortui usein epäterveellisiin vaihtoehtoihin.

– Nyt olen tehnyt niin, että vien töihin lounaan mukanani. Suunnittelulla napostelu on jäänyt pois, Kanala kertoo. 

Mies on myös lisännyt liikuntaa roimasti. Hän nauttii erityisesti jalkapallon pelaamisesta, kävelemisestä ja kuntosalitreeneistä.

– Liikunta tuo minulle valtavasti energiaa. 

Kanala on laihtunut projektin aikana 10 kiloa ja karistanut vyötäröltään 14 senttiä. 

Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkoisin klo 20 alkaen.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja