Ensitreffit-morsiamen veli MTV:lle: "Olin Johannan tukena jo hakemuksen teossa"

Johanna ja Markus sanoivat toisilleen tahdon Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.

Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa kuusi rohkeaa sinkkua antavat kohtalonsa asiantuntijoiden käsiin ja tapaavat tulevan puolisonsa vasta aivan avioliiton kynnyksellä. Yksi käynnissä olevan neljännen kauden pareista on Johanna ja Markus, joiden hääjuhlaa seurataan tiistaina 12. syyskuuta nähtävässä jaksossa.

Häissä läsnä on myös Johannan veli Jussi, joka kertoo MTV.fin haastattelussa tukeneensa siskoaan aivan alkumetreiltä saakka.

– Johanna soitti minulle ja kertoi, että aikoo hakea tähän ohjelmaan. Olemme siskon kanssa tosi läheisiä ja olin mukana jo hakemuksentekoprosessissa, eli ihan lähtökuopista, Jussi muistelee haastattelussa.

Veli on ollut Johannalle tärkeä tuki ja turva pitkän hakuprosessin aikana.

– Olen tukenut Johannaa ihan kaikessa, mitä hän on tarvinnut. Olipa kyse siitä, mitkä korvakorut valitaan päivän rientoihin tai sellaisesta henkisestä tukemisesta, jos hänellä on ollut välillä vähän epävarma fiilis. Olen pyrkinyt olemaan se järjen ääni ja kehottanut luottamaan asiantuntijoihin, hän kertoo.

Katso Johannan Jussi-veljen haastattelu kokonaisuudessaan videolta artikkelin yläosasta.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVAlla

Lue myös:

    Uusimmat