Ensitreffit alttarilla vakiinnutti paikkansa – kiinnostaa tv:ssä ja somessa

Ensitreffit alttarilla -ohjelma on vakiinnuttanut paikkansa katsojien tiistai-illoissa. Myös sosiaalisessa mediassa pöhistään ohjelman ympärillä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäisellä kaudella ohjelma sai runsaasti huomiota erikoisen ohjelmaformaatin vuoksi. Ohjelmassa asiantuntijat muodostavat kolme paria, joiden osapuolet tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla, avioliiton kynnyksellä.

Avioliittoon loikkaaminen ensinäkemältä kohahdutti ja puhutti runsaasti ennen ensimmäisen kauden alkua.

Katsojat saivat kuitenkin yllättyä ohjelman alettua, kyseessä olikin dokumentaarinen parisuhdeohjelma, eikä dramatiikalla ratsastava häähumpuuki. Ohjelma keräsi vakiintuneen katsojakunnan, ja luvut ovat säilyneet vahvoina myös ohjelman toisella kaudella.

Ensimmäisellä kaudella ohjelman avausjakso keräsi 6.1. huimat 1 031 000 katsojaa. Tuolloin ohjelma esitettiin AVAn lisäksi MTV3:lla.

1.9. esitetty toisen kauden avausjakso keräsi 762 000 katsojaa. Ensimmäinen kausi alkoi loppiaisena, ja se sai ison yleisön MTV3:lla (609 000 katsojaa), toinen kausi sen sijaan alkoi elokuun puolella, jolloin katselu on muutenkin vähäisempää kuin tammikuussa.

2. ja 3. jakso ovat saaneet AVAlla yhtä isoja yleisöjä kuin tammikuussakin. Ensimmäisen kauden hääjakso keräsi 611 000 katsojaa, toisen kauden hääjakso puolestaan 657 katsojaa.

Ensimmäisellä kaudella häämatkajaksoa katsoi 412 000 henkilöä, toisella kaudella 410 000 katsojaa.

Katsojat ovat myös innokkaasti kommentoineet ohjelmaa Twitterissä ja #ensitreffitalttarilla kärkkyy somemittariston huipulla aina lähetyspäivänä tiistaisin.

Toisen kauden kolmen ensimmäisen jakson aikana #ensitreffitalttarilla on kerännyt 1540 twiittiä. Ensimmäinen jakso keräsi 690 twiittiä, toinen jakso 560 twiittiä ja kolmas jakso 290 twiittiä. 

Lähde: Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus, keskikatsojamäärät esityskertojen summana

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21!

Lue myös:

    Uusimmat