Mainos

Ensitreffit alttarilla -Milla myöntää: Ensivaikutelma oli pieni järkytys 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman parit kohtaavat ensimmäistä kertaa omissa häissään. Millalle ensikohtaaminen oli pienoinen järkytys.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannelle kaudelle osallistuva 27-vuotias Milla meni naimisiin 30-vuotiaan Kimmon kanssa. Parin ensikohtaaminen ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä – ainakaan Millan puolelta. Millan ja Kimmon ensikohtaaminen nähdään tiistaina AVAlla klo 21.00!

– Ensimmäisenä ajattelin, että tämäkö se nyt on. Tätäkö minä olen odottanut? Ensivaikutelma oli pieni järkytys. Olin jotenkin odottanut aivan erilaista tyyppiä, Milla kertaa h-hetkeä MTV:lle. 

– Olin varma, että minua odottaa alttarilla pitkä, vähintään 190-senttinen mies. Ajattelin, että tästä ei varmasti tule mitään. Mutta heti, kun pääsimme juttelemaan kahdestaan, niin mieleni muuttui täysin.

Tuore pari vaihtoi vihkimisen jälkeen kuulumisia ja saivat muun muassa tietää, että he työskentelevät samalla työpaikalla. 

– Se oli mukava yllätys. Lisäksi keskustelimme siitä, missä toinen asuu, mitä harrastaa ja minkä ikäinen on. Siitä se oikeastaan heti lähti.

– Häiden jäkeisenä aamuna ajattelin jo, että kyllä tästä varmasti jotakin voi tulla. Viimeistään häämatkallamme olin sitä mieltä, että Kimmo on todella hyvä tyyppi ja haluan tutustua häneen enemmän, Milla kertoo. 

Millan ja Kimmon ensikohtaamisen näet AVAlla tiistaina klo 21.00 nähtävässä hääjaksossa. Heidi ja Mikko yllättivät jo ennen seremoniaa suudelmilla!

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00!

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.