Ensimmäiset Savonlinnan balettijuhlat toukokuussa

Ensi kesänä ensimmäistä kertaa järjestettäville Savonlinnan balettijuhlille odotetaan 12000-14000 kävijää. Kysyntää on jo ollut Ruotsia myöten. Kuusipäiväinen tapahtuma alkaa 30. toukokuuta. Retretti avautuu samana päivänä. Taidekeskuksen täkynä ovat sopivasti venäläisen taiteen mestarit 1600-luvulta 1900-luvun loppuun.

Erityisesti lapsiperheitä toivotaan balettijuhlien yleisöksi, siksi lippujen hinnat on pyritty pitämään alhaisina. Kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe pääsee seuraamaan esityksiä 600 markalla. Myös ohjelmisto on laadittu koko perhettä silmällä pitäen.

Maailmankuulu Bolshoin baletti esittää juhlilla Tshaikovskin Joutsenlammen ja Le'on Minkuksen Don Quijoten. Kummastakin on luvassa kolme esitystä. Orkesterina soittaa Bolshoin 100-henkinen orkesteri. Solisteina Joutsenlammessa ovat mm. Anna Antonitsheva Odette-Odilena ja Andrei Uvarov prinssi Siegfriedinä. Uvarovin taidot nähtiin Finlandia-talossa viime syksynä vierailleessa Joutsenlampi-esityksessä.

Balettijuhlien keskimääräinen lipun hinta on 300 markkaa, kun esimerkiksi Moskovan Bolshoi-teatterissa Joutsenlammen liput maksavat 500 markkaa kaikille - myös venäläisille - katsojille. Juhlien budjetti on noin viisi miljoonaa, josta lipputulojen toivotaan kattavan 3,5 miljoonaa.

-Tämän mahdollistaisi 10000 kävijää, Balettijuhlien johtaja, Kansallisoopperan musiikkipääjärjestäjä Erkki Tammela huomauttaa.

Hänen mukaansa miljoona markkaa yritetään saada yhteistyökumppaneilta eli venäläisiltä ja suomalaisilta yrityksiltä. Puoli miljoonaa pyritään saamaan valtion avustuksista ja omasta myynnistä.

Savonlinnan balettijuhlien suojelijoita ovat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Venäjän duuman puhemies Gennadi Seleznev. Bolshoi-teatterin kanssa tehtävän yhteistyön toivotaan poikivan muutakin yhteistyötä Venäjän ja Suomen välillä. Esimerkiksi 225 vuotta vanhan Bolshoi-teatterin remontti alkaa ensi syksynä. Parin miljardin markan arvoiseen remonttiin on ehdolla myös suomalaisia aliurakoitsijoita.

Näyttämö kelvollinen

Kaikki balettijuhlien esitykset ovat Olavinlinnassa. Bolshoin balettiseurue on noin satahenkinen. Tässä laajuudessa se ei ole aiemmin vieraillut Suomessa. Olavinlinnan näyttämö on Kansallisoopperan ohella ainoa riittävän mittava lava suurten balettiteosten esittämiseen Suomessa, juhlien kannatusyhdistyksen valtuusto huomauttaa tiedotteessaan.

-Tietenkään Olavinlinnassa ei ole samanlaisia resursseja kuin Bolshoissa, ei syvyyttä näyttämöllä, ei sivunäyttämöitä, eikä sellaisia teknisiä mahdollisuuksia, Tammela toteaa.

Bolshoin asiantuntijat ovat kuitenkin katsoneet Olavinlinnan soveltuvan esityksiin, kunhan mm. näyttämöltä ulos johtavia reittejä tehdään lisää ja pukuhuoneita parannellaan. Tarvittavaa tekniikkaa ryhmä tuo mukanaan.

Savonlinnan balettijuhlat on tehnyt Bolshoin baletin kanssa kuuden vuoden sopimuksen. Balettijuhlien lisäksi luvassa on myös konsertteja uudessa 800-paikkaisessa Savonlinnasalissa, joka valmistuu ensi kesänä, sekä mestarikursseja pianisteille ja balettitanssijoille. Kesän 2003 toinen teos on Prokofjevin Romeo ja Julia.

Ensi kesänä juhlat järjestetään poikkeuksellisen aikaisin, jatkossa tarkoitus on ajoittaa juhlat myöhempään ajankohtaan kesäkuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat