Ensimmäinen turvapaikkahakemus jätetty tutkimatta Venäjän turvallisuuteen vedoten

Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäisen turvapaikkapäätöksen, jossa hakemus on jätetty tutkimatta sillä perusteella, että Venäjä on turvapaikanhakijalle turvallinen turvapaikkamaa. Turvapaikanhakija oli Afganistanista.

Turvallinen turvapaikkamaa -perustetta ei sovelleta Venäjän omiin kansalaisiin.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä sanoo STT:lle, että turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta turvallinen turvapaikkamaa -perusteella, jos hakija on saanut Venäjällä kansainväliseen suojeluun rinnastettavaa suojelua tai muutoin riittävää suojelua.

– Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että henkilölle on myönnetty Venäjälle oleskelulupa tai vastaava, Similä sanoo.   
Hakemusta ei jätetä tutkimatta, jos Venäjä on ollut vain kauttakulkumaana.

Tutkimattajättämispäätöksiä lähiviikkoina lisää?

Similä mukaan tällä hetkellä suurin osa vireillä olevista tapauksista on sellaisia, että turvapaikanhakijat ovat asuneet laillisesti Venäjällä jo vuosia ja heillä on oleskelulupa tai vastaava myös tulevaisuudessa. Similä kuitenkin muistuttaa, että tutkimattajättämispäätös ei ole automaatio, vaikka oleskelulupa olisikin Venäjällä voimassa.

– Turvapaikanhakijan kertomuksesta voi tulla esille syitä, jonka perusteella Venäjä ei olisikaan turvallinen maa juuri hänelle tai hakijaa uhkaisi karkotus.

Similä sanoo, että vasta erityisesti viimeisten viikkojen aikana Venäjältä on alkanut tulla turvapaikanhakijoita, jotka ovat jo pitkään oleskelleet Venäjällä. Hän arvelee, että tutkimattajättämispäätöksiä tehdään lähiviikkojen aikana kymmeniä.

– Tämä liittyy pitkälti siihen, että Venäjän talous on ollut jo pitkään laskusuunnassa. Työpaikat ovat alkaneet loppua tai on ainakin haasteellisempi löytää toimeentuloa. Se on ajanut ihmisiä liikkeelle, Similä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat