Mainos

Ennen poliitikkoja häiritsivät humalikot, nyt häiriköinti on usein järjestäytynyttä – Poliisi: Äänenpainot ovat koventuneet

9:17
Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun yritettiin hyökätä sunnuntaina.

Epäasiallisen käyttäytymisen lisääntyminen vaaliteltoilla huolestuttaa myös poliisia. Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun yritettiin käydä sunnuntaina ja kansanedustajehdokas Suldaan Said Ahmedin (vas.) päälle hyökättiin maanantaina.

Ylikomisario Heikki Purola Helsingin poliisista sanoo MTV Uutiset Livelle, että ehdokkaisiin kohdistettu väkivalta on uusi ilmiö.

– Ärhäkkää keskustelua tai ärhäköitynyttä keskustelua on ollut tässä viime vuosina, mutta käsiksi ei ole käyty. 

Ärhäkkyys on kasvanut

Purolan mukaan ehdokkaita häiriköivät henkilöt ovat koventaneet äänenpainojaan etenkin sosiaalisessa mediassa. Väkivaltaisuus on hänen arvionsa mukaan jatkumoa keskusteluilmapiirin ärhäköitymiselle. Ilmiö on tuttu myös kansainvälisesti. 

Purolan mukaan epäasiallinen käytös kohdistuu tasaisesti eri puolueisiin, mutta päättävässä asemassa olevat henkilöt ovat erityisen alttiita häiriköinnille. 

Häiriköt ovat olleet tyypillisesti humalassa

Tyypillisen häirikön profiili on viime vuosina muuttunut. Aikaisemmin rähinöitsijät olivat pääsääntöisesti humalassa. Nyt tilanne on toinen.

Epäasiallinen käyttäytyminen on Purolan mukaan muuttunut aiempaa järjestäytyneemmäksi varsinkin verkossa.

Järjestäytymisestä kertoo se, että häirintä toistuu usein ja kohteet ovat tarkasti valittuja.

Purola muistuttaakin, että isojen yleisötapahtumien turvatoimien on hyvä olla kunnossa, mutta huolissaan vaalikojuilla ei tarvitse olla.

– Onneksi tämä on kuitenkin marginaali-ilmiö.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja