Enne Urheilugaalasta? Jukka Jalonen ohi Markku Kanervan Suomen valmentajien valinnassa

Miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kultaan valmentanut Jukka Jalonen on valittu toista kertaa urallaan Suomen Valmentajat ry:n valinnassa Vuoden valmentajaksi.

Jalonen palkittiin Vuoden valmentajaksi myös edellisen MM-kullan jälkeen vuonna 2011. Kiekkokoutsin varteenotettavin haastaja tämän vuoden tittelistä oli jalkapallomiehet EM-kisoihin valmentanut Markku Kanerva.

Kahtena edellisenä vuonna palkinto meni maastohiihtäjä Iivo Niskasen henkilökohtaiselle valmentajalle Olli Ohtoselle. Valinnan tekee Suomen Valmentajat ry:n hallitus.

– Meillä oli hyviä valmentajia tarjolla Vuoden valmentajaksi ja valinta ei ollut lainkaan helppo. Jalonen on pystynyt luomaan säännöllisesti menestyviä ja voittavia joukkueita – maajoukkueissa nuorissa ja aikuisissa sekä seuratasolla, perustelevat Suomen Valmentajien puheenjohtaja, yleisurheiluvalmentaja Jorma Kemppainen ja varapuheenjohtaja, voimisteluvalmentaja Pulmu Puonti.

Valitsijoiden mukaan Jalonen loi varsin nimettömiin Leijoniin voittavan ryhmädynamiikan.

– Hän teki valmentajana kovia ratkaisuja, kuten leimasi kisapassit ajoissa eikä jäänyt odottamaan apuja valtameren takaa. Jalonen valmentaa ihmisläheisesti. Hän on yhteydessä pelaajiin ennen h-hetkeä ja myös h-hetken jälkeen, tiivistivät Kemppainen ja Puonti.

Vuoden valmentaja palkitaan myös urheilutoimittajien valitsemana tammikuussa järjestettävässä Urheilugaalassa. Myös siellä Jalonen on voittajasuosikki Kanervan saatua kunnian jo viime vuonna.

Urheilugaalassa Jalonen on palkittu Vuoden valmentajaksi kahdesti: vuosina 2011 ja 2016, joista jälkimmäinen tuli hänen ansioistaan nuorten MM-kultajoukkueen päävalmentajana.

Lue myös:

    Uusimmat