Ennätysmäärä siirtolaisia pyrkii Eurooppaan nyt Tunisian kautta – EU lupaa rahaa, jos siirtolaisvirrat saadaan kuriin: "Hinnan maksavat pakolaiset hengellään"

Miksi Tunisiasta virtaa Eurooppaan maahamuuttajia? 8:19
Miksi Tunisiasta virtaa Eurooppaan maahanmuuttajia? Katso Suomen Tunisian ja Libyan suurlähettilään Teemu Sepposen koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Pohjois-Afrikassa sijaitsevasta Tunisiasta on tullut tänä vuonna tärkein Eurooppaan Välimeren yli suuntautuvan luvattoman maahantulon lähtöpaikka. Veneet eivät kuitenkaan täyty tunisialaisista, vaan eteläisemmästä Afrikasta saapuneista siirtolaisista, joihin Tunisian presidentin kova siirtolaispolitiikka on iskenyt. 

Tunisialaiseen Sfaxin rantakaupunkiin on kerääntynyt tuhansia Eurooppaan pyrkiviä viimeisten kuukausien aikana. 

Suurimmaksi osaksi Tunisia on ollut näille henkilöille vain kauttakulkureitti kohti parempaa elämää. Sellaista ovat tavoitelleet esimerkiksi Norsunluurannikon, Egyptin ja Libyan kansalaiset. 

Tulijoita Eurooppaan on toki ollut jo vuosien ajan, mutta viimeisen vuoden aikana heitä on ollut ennätyksellisen paljon. Syitäkin siihen löytyy monia.   

– Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on pitkittyneitä konflikteja, ilmastonmuutoksen aiheuttamaa kuivuutta, eri maissa on taloudellisia haasteita ja myös tunisialaiset itse ovat lähteneet liikkeelle aiempaa enemmän. On arvioitu, että nykyisen presidentin rasistiset kommentit ovat aiheuttaneet erinäistä väkivaltaisuutta Tunisiassa, mikä on myös ajanut tummaihoisia afrikkalaisia siirtolaisia liikkeelle entistä enemmän tänä vuonna, toteaa Amnesty Suomen asiantuntija Hanne Lyytikkä Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa. 

EU:lta tulossa uusi miljardiluokan tukipaketti

Afrikasta suuntautuva luvaton maahantulo on EU:lle ongelma, jota on yritetty ratkaista muun muassa rahoittamalla Pohjois-Afrikan maiden turvallisuusviranomaisia. 

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Tunisian kaltaisen maan rahoittaminen tekee EU:sta yhteisvastuullisen sen harjoittamiin ihmisoikeusloukkauksiin. 

Kritiikistä huolimatta EU sopi kuukausi sitten Tunisian kanssa alustavasti jälleen uudesta miljardiluokan tukipaketista. 

– Tämän voi nähdä osana tällaista trendiä, mitä EU on muidenkin maiden kanssa sopinut, että pidetään pakolaiset ja turvapaikanhakijat poissa EU:n rajoilta. Kyllä tästä sopimuksesta hinnan maksavat pakolaiset ja turvapaikanhakijat, ihan loppukädessä jopa hengelläänkin, Lyytikkä sanoo. 

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Käytännössä EU pyrkii ulkoistamaan omaa rajavalvontaansa laittomien siirtolaisten lähtö- ja kauttakulkumaihin Afrikassa rahoittamalla näiden maiden turvallisuusviranomaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että Tunisia joko yrittää estää Välimeren ylittämisen tai ottaa Euroopasta siirtolaisia takaisin. EU:n on maksettava tilanteesta, sillä Pohjois-Afrikan maita ei myöskään voi velvoittaa vastaamaan siirtolaisuuden kuluista yksin. 

Presidentin puhe provosoi väkivaltaisuuksiin

Oman osansa kritiikistä on saanut Tunisian presidentti Kaïs Saïed, jonka on sanottu heikentäneen maan demokratiaa ja lietsoneen vihaa sekä rasismia siirtolaisia kohtaan.

Saïed muun muassa piti kevättalvella puheen, jossa hän väitti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevien siirtolaisten johtavan Tunisiassa väestönvaihtoon ja provosoi samalla kansalaisia hyökkäyksiin ulkomaalaisia vastaan. 

– Tämä kaikki johti siihen, että ihan parin viikon sisään ihmisiä alettiin mielivaltaisesti pidättämään, he menettivät työpaikkojaan, saivat häätöjä asunnoistaan ja kohtasivat väkivaltaa kaduilla. Valtiovalta antoi rasistisille toimille oikeutuksen tällaisilla puheilla. Tilanne Tunisiassa on muuttunut paljon rasistisemmaksi, siellä on ollut paljon väkivaltaisuuksia erityisesti tummaihoisia henkilöitä kohtaan, Lyytikkä toteaa.

Suomen Tunisian ja Libyan suurlähettilään Teemu Sepposen mukaan heinäkuusta lähtien maassa on tehty myös muita toimia, joita kansainvälinen yhteisö paheksuu. 

– Viranomaiset ovat siirtäneet siirtolaisia Libyan ja Algerian rajoille. Nämä henkilöt ovat usein jääneet vaikeisiin tilanteisiin, sillä Libyalla tai Algerialla ei ole ollut halua vastaanottaa heitä. Viikko sitten Tunisia ja Libya sopivat keskenään näiden ei-kenenkään-maalle jääneiden henkilöiden siirtämisestä turvaan ja inhimillisiin olosuhteisiin. Tietysti nyt on erittäin tärkeää, että tämä sopimus käytännössä myös toteutuu, Sepponen sanoo Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Sepposen mukaan kaikista räikeistä väitteistä huolimatta EU ei voi pakottaa Tunisiaa toimimaan omien ehtojensa mukaisesti. 

– Täytyy muistaa, ettei EU voi yksipuolisesti hallita tätä muuttoliikennettä. Se tarvitsee Tunisian yhteistyön, maan kanssa on löydettävä yhteistyömuodot. Meillä on yhteisiä intressejä. 

Lue myös:

    Uusimmat