Ennätyksellisessä myrskytuulessa risteillyt MTV:n toimittaja summaa kokemuksensa: "Edelleenkin keinuttaa – matkassa oli hyvää onnea ja taitava kapteeni"

MTV:n toimittaja selviytyi myrskyn keskeltä maihin – Näin hän summaa matkan 3:50
MTV Uutisten toimittaja Jukka Lehto summasi kokemuksensa ennätyskovissa puuskissa risteilemisestä.

MTV Uutisten toimittaja Jukka Lehto selviytyi Tukholmasta Helsinkiin ennätyskovien myrskytuulten läpi seilanneella Viking Gabriellalla.

Lehto raportoi keinuvalta risteilylaivalta koko matkan ajan.

Laiva lähti tiistaina klo 17.30 Suomen aikaa kohti Helsinkiä ja saapuu satamaan noin puoli yhdeltätoista keskiviikkona.

Viking Gabriellaa keinuttivat ennätyksellisen kovat myrskytuulet. Ahvenanmaalla Kökarin kunnassa mitattiin yöllä tuulenpuuskan nopeudeksi jopa 41,6 metriä sekunnissa.

– Meidänkin laivalla tuulen huippunopeus on henkilökunnan mukaan ollut yli 40 m/s, joten todella kovassa tuulessa ollaan menty, mutta takatuuli teki tästä helpompaa, Lehto päivitti.

Välttyi "Pyhän Yrjön valtakunnalta"

Maihin saapui mies, joka oli pelastunut "Pyhän Yrjön valtakuntaan" joutumiselta. Aamu oli sujunut huomattavasti yötä rauhallisemmin.

– Edelleenkin keinuttaa, mies kuitenkin tunnusti.

Loppujen lopuksi matka oli kaikesta huolimatta "siedettävä". 

– Matkassa oli hyvää onnea ja taitava kapteeni, Lehto summaa.

Lue myös:

    Uusimmat