Energiateollisuuden kysely: Ilmastonmuutos huolestuttaa yhä useampaa suomalaista

Suomalaiset ovat entistä huolestuneempia ilmastonmuutoksesta, käy ilmi energia-alan etujärjestön Energiateollisuuden (ET) teettämästä kyselystä.

Ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja päästöjen vähentämistä pidetään nyt tärkeämpänä kuin vielä vuosi sitten. Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia listasi ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja päästöjen alentamisen kolmen tärkeimpänä pitämänsä energiapoliittisen päätöksen joukkoon. Vuosi sitten vastaava osuus oli 61 prosenttia.

Uusiutuvan energian lisääminen on sekin kasvattanut kannatustaan. 65 prosenttia vastaajista nosti uusituvan energian lisäämisen energiapolitiikan kolmen kärkeen. Vuosi sitten näin ajatteli 60 prosenttia. 

Erityisesti vastaajat lisäisivät aurinkosähkön tuotantoa. Lisää aurinkosähköä toivoi 89 prosenttia vastanneista.

Kitkan vähentäminen auttaa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan 1:52

Vaikka huoli ilmastosta on lisääntynyt, suomalaiset eivät kyselyn mukaan ole aikaisempaa valmiimpia maksamaan korkeampaa hintaa ympäristöystävällisestä energiasta.

IROResearch kysyi marraskuun lopulla nettipaneelissa tuhannen täysi-ikäisen suomalaisen mielipiteitä energia-asioissa. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Sademetsien merkitys ilmastonmuutoksen hidastamisessa oletettua suurempi 1:39

Ilmastonmuutos: Onko yksilön valinnalla väliä? 7:21

Lue myös:

    Uusimmat