Energialaitokset korvaavat kotimaista turvetta ulkomaisella tuontihakkeella – "Kuinka kestävää kehitystä se on?"

Turpeenpoltto loppuu Suomessa ennakoitua nopeammin – lämpölaitokset etsivät korvaavia polttoaineita 2:08
Turpeenpoltto on loppumassa Suomessa ennakoitua nopeammin ja osa energialaitoksista on jo turvautunut ulkomaiseen hakkeeseen – Seitsemän uutiset tutustui, miten alalla suhtaudutaan nopeaan muutokseen.

Energialaitokset joutuvat varautumaan ennakoitua nopeammin turpeen poltosta luopumiseen, sillä turvetuotanto on lähes pysähtynyt Suomessa. Osa energialaitoksista on jo turvautunut ulkomaiseen hakkeeseen, sillä kotimaisen energiapuun riittävyydestä ei ole takeita.

Muutos energianlähteessä on ollut suuri ja nopea.

– Viimeisen vuoden aikana tämä vauhti on ollut aivan hurja, polttoainepäällikkö Petri Ahokangas Kokkolan Energiasta kertoo.

“Joukkopaon tuntua”

Turpeen verotus liki tuplaantuu ensi vuonna. Lisäksi hallitus päätti puolittaa energiaturpeen käytön tällä vuosikymmenellä. Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannu Salon mukaan lasku on ollut viimeisen vuoden aikana yllättävän nopea.

– Siinä on vähän tällaista joukkopaon tuntua, hän toteaa.

Sähköntuotannossa turve näyttelee kaikkiaan vain noin neljän prosentin roolia, mutta lämpölaitoksissa turve palaa ahkerasti. Nyt turvetta suunnitellaan korvattavaksi puulla.

Ulkomaista puuhaketta tilalle

Haastateltujen mukaan puuhaketta joudutaan tuomaan ulkomailta. Alalla ollaan huolissaan, että mitä tapahtuu, jos energian tarve lisääntyy yllättävästi.

Samalla huolta herättää myös arvio satojen miljoonien investoinneista, kun vanhat turvekattilat pitää korvata uudella tekniikalla.

– Kyllä se tulee konkretisoitumaan miljoonien tasolla myös meillä. Jos miettii, että kotimainen turve korvataan ulkomaisella hakkeella, niin kuinka kestävää kehitystä se on, Kokkolan Energian tuotantojohtaja Tommi Korpi pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat