Mika Häkkinen ja Michael Schumacher olivat huippuvuosinaan toistensa kovimmat kilpakumppanit, jotka ottivat radalla yhteen lukuisia kertoja. Yksi kovimmista yhteenotoista nähtiin jo ennen Häkkisen ja Schumacherin F1-uria, vuonna 1990 Macaossa.
Syyskuussa 1968 syntynyt Häkkinen ja tammikuussa 1969 syntynyt Schumacher kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran jo karting-vuosinaan, mutta toden teolla he ottivat yhteen – kirjaimellisesti – vasta legendaarisessa Macaon GP:ssä.
Britannian F3-mestari, Häkkinen, voitti tuolloin ensimmäisen startin, mutta kolaroi toisessa startissa Schumacherin, Saksan F3-mestarin, kanssa ja menetti tälle kokonaisvoiton.
Vielä lopputuloksiakin paremmin Häkkisen mieleen jäi se, miten hän seurasi Schumacherin ajamista ja mitä hän tältä oppi.
– Tunnistin Michaelin lahjakkuuden jo paljon ennen sitä. Tunnistin hänen sitoutumisensa ja lahjakkuutensa. Tajusin, että hän on tosissaan. Kun näin hänet kartingissa, se ei ollut hänelle pelkkää urheilua. Se oli paljon enemmän, intohimo. Se oli hänelle kaikki kaikessa. Oli ajaminen tietysti minullekin intohimo, mutta olin rennompi kuin Michael, Häkkinen muistelee Auto Motor und Sportin konkaritoimittajan Michael Schmidtin haastattelussa.
– Macaossa näin hänen tapansa ajaa nopeissa ja hitaissa mutkissa, shikaaneissa, sen, miten hän hallitsi autoa. Kun ajoin Macaossa, minulla oli fantastinen auto. Hänen autonsa ei ollut niin hyvä. Hänen täytyi tehdä kovasti töitä saadakseen autonsa tasapainoon mutkissa. Se oli mielenkiintoista. Ymmärsin silloin, että riippumatta siitä, minkälainen auto hänelle annetaan, hän ajaa kovaa. Ja vaikka hän saisi huonon auton, hän pitäisi huolen siitä, että talli rakentaa hänelle joskus hyvän auton.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Häkkien mukaan Macaon rata oli ominaisuuksiltaan sellainen, että Schumacherista paljastui enemmän kuin perinteisemmillä kilparadoilla.
– Se on todella tekninen ja vaikea rata, joka tarjoaa kaikkea mahdollista, mitä kuljettaja ja auto voivat kohdata. Oli kiehtovaa seurata Michaelin ajolinjoja; miksi hän tekee mitäkin. Kilpa-autoilijana oleminen on jatkuvaa oppimista. Kun ajaa yksin, silloinkin voi toki oppia, mutta kun seuraa jotain toista, jolla on erilainen ajotyyli, näkee, miten hän menee erilaisiin mutkiin: miksi hän kääntyy aggressiivisesti johonkin ja pehmeämmin johonkin toisaalle. En ehkä ole puhunut aiemmin siitä, miten kiehtovaa Michaelin seuraaminen silloin oli. Opin häneltä koko ajan, paljon enemmän kuin muilta kuljettajilta.