Emppu Suhonen kasvoi supersuositun TikTakin kitaristina keskellä mediamyllerrystä – tämä kokemuksessa oli hänelle vaikeinta: "Se oli yliampuvaa"

Näin The Rasmus -kitaristi Emppu Suhonen reagoi nostalgiseen otokseen 8:19
Erikoishaastattelussa The Rasmus -kitaristi Emppu Suhonen - näin hän reagoi nostalgiseen otokseen!

Tiktak-yhtyeestä julkisuuteen ponnahtanut Emppu Suhonen on The Rasmuksen uusi kitaristi.

The Rasmus -yhtye pudotti tällä viikolla todellisen yllätyksen, kun se ilmoitti yhtäaikaa osallistuvansa Uuden Musiikin Kilpailuun sekä kiinnittäneensä TikTakista tutun Emppu Suhosen riveihinsä.

Mediassa maltillisesti viime vuosina esiintynyt Suhonen muisteli MTV Uutisille lapsitähtenä alkanutta musiikillista uraansa. 

– Minulla on 4 vuotta vanhempi isoveli, joka oli juuri 9-vuotiaana saanut sähkökitaran. Olen ihaillut veljeäni ihan pienestä asti ja olen oppinut häneltä punk- ja rocktyylin ja niiden alakulttuurit kuten skeittauksen ja lumilautailun, Suhonen kertoo MTV Uutisille.

Niimpä Suhosen piti saada aloittaa soittoharrastus itsekin. 

– Ilmoitin 5-vuotiaana vanhemmilleni, että aloitan kitaransoiton. Käteni olivat kuitenkin niin pienet, etten yltänyt soittamaan sähkökitaraa, joten sain akustisen Landola-merkkisen kitaran. Sitä kautta päädyin myös klassisen kitaran soittotunneille.

Tällä hetkellä Suhosella on noin 10 kitaraa, joista yksi on hänen isoveljensä ensimmäinen kitara. Instrumentaaliset taidot eivät ole kuitenkaan jääneet vain kuusikieliseen, sillä Suhonen omistaa myös basson, ukulelen, koskettimet ja chembejä.

– Kotini on soitinpainotteinen. Kitaroita on seinillä, olohuonettani koristaa valtava Marshall-vahvistinpino. Vaikka ne ovat käyttöesineitä, olen somistanut kotini itseni näköiseksi.

13-vuotiaana Suhosen rakas harrastus muuttui ainakin osin työksi, kun legendaarinen TikTak sai alkunsa. 

– On todella outoa katsoa TikTakin vanhoja haastatteluita. Minulla ei aina ole mitään muistikuvaa jostakin tilanteesta. Se saattaa liittyä siihen, että isoja asioita tapahtui nuorelle ihmiselle niin nopealla aikataululla, että olen vain viihottanut eteenpäin. Se tyyppi, joka videoilla esiintyy on mielestäni kuitenkin aika symppis.

Yhtyettä hän ei koe itselleen leimana, vaikka hänet siihen lähtökohtaisesti yhdistetäänkin. 

– En ole ikinä osannut kokea TikTakkia haitallisena leimana. Olin vain 13-vuotias, kun aloitimme, joten olen kasvanut aikuiseksi siinä bändissä. Se on enemmän kuin yhtye, osa omaa kasvukertomustani, Suhonen pohtii MTV Uutisille.

– Meillä on TikTakin mimmien kanssa oma yhteys, joten sitä hankalaa mieltää leimana. Eiväthän ihmiset koe omaa teini-ikäänsä leimana? 

Omaa elämäänsä Suhosen on täysin mahdoton kuvitella ilman TikTakkia.

– Se on oleellinen osa sitä, kuka olen ihmisenä. Mitä sitä peittelemään tai ahdistumaan?

Kyseessä ei ollut nuorten tyttöjen vapaa-ajan huvittelu, vaan TikTakin jäsenet suhtautuivat tekemiseen ammatillisesti jo nuorena.

– Olemme olleet tunnollisia ja halusimme tehdä musiikkia tosissaan ja hyvin. Halusimme onnistua ja kuulostaa hyvältä. Suosio tuli nopeasti ja oli valtavaa.

Vaikka nuorena saatu suosio ja huomio olisivat mahdollistaneet ylimielisen ajattelumallin, näin ei kuitenkaan käynyt.

– Suosio ei noussut hattuun, vaikka siihen olisi joskus ollut natsoja, Suhonen nauraa.

Kaikkein haastavinta koko musiikkiuralla oli Suhosen mukaan oma psyykkinen kasvaminen supersuositun yhtyeen loppumetreillä ja sen hajoamisen jälkeen.

– Pahin asia oli psyykkinen uudelleenrakentuminen bändin jälkeen. TikTakin loppuvaiheessa aloin ymmärtää, millaisessa kuplassa elimme ja kuinka erilaista elämämme oli muihin ikäisiimme verrattuna.

Hektistä studio- ja keikkaelämää eläneen Suhosen tulikin kohdata uudenlainen todellisuus.

– Jouduimme kaikki tyhjän päälle elämässä. Emme tienneet miten tätä kaikkea hoidetaan muuten kuin bändin jäsenenä. Opiskelu, työelämä… Se oli yliampuvaa siihen aikaan. Uskon, että se oli kaikkien meidän mielestämme vaikeampaa kuin mikään tytöttely.

Näin ollen Suhonen on yleisesti tunnettu henkilö, mutta hänen henkilökohtaisesta elämästään ei juuri voi lukea lehtien palstoilta. 

– Olen tietoisesti pyrkinyt puhumaan musiikista. Miellän elämässäni selvät rooli-identiteetit itselleni. Joskus luulin, ettei ole kuin muusikko-Emppu, kunnes tajusin että on muitakin identiteettejä.

Harva tietää esimerkiksi sitä, että Suhonen on toiminut niin ikää erityisopettajana, hän rakastaa kestävyysjuoksua ja omistaa kaksi kissaa.

– Itseäni miellyttää ajatuksena se, ettei minusta löydy parisuhdetilityksiä verkosta. Olen toiminut esimerkiksi erityisopettajana, jolloin siihen ei ehkä kuulu juurikaan kotiasioiden avaaminen julkisuudessa, hän myöntää.

Lue myös:

    Uusimmat