Emma palasi töihin äitiyslomalta – järkyttyi kollegoiden kommenteista

Kun Emma Ravandoni, 26, palasi vanhempainvapaalta takaisin töihin, häntä kuvattiin ”isommaksi” kuin aiemmin.

Kun Emma Ravandoni, 26, palasi vanhempainvapaalta takaisin töihin, hän joutui järkyttymään. Ravandonin kollegoilla oli painavaa sanottavaa naisen muuttuneesta kehosta, kertoo ruotsalainen Expressen-lehti.

Ravandonin tytär Esther on vuoden ikäinen. Ennen synnytystä Ravandoni oli työtovereidensa mukaan ollut "hoikempi".

– Kun palasin töihin, moni sanoi, ettei tunnista minua. "Niin, painat vähän enemmän nyt, varmaankin", he sanoivat, ja yrittivät peitellä sanojaan, Ravandoni kuvaa.

Kommentointi ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan myöhemmin Ravandonia kuvattiin uudelleen ”isommaksi”. Nainen ei osannut reagoida kollegoidensa sanoihin välittömästi, ja päätti kommentoida asiaa Instagramissa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Olen pohtinut ja pohtinut, mutten tajua, miksi ihmiset katsovat oikeudekseen kommentoida kehoani? Miksi he katsovat oikeudekseen vertailla ja arvioida sitä? Kehoni on vain minun, ja olen niin kiitollinen, että se on minun, Ravandoni kirjoitti Instagram-kuvansa yhteydessä.

Hän myös totesi, ettei olisi onnellisempi, jos eläisi vedellä ja rahkalla, tai jos olisi treenannut pakon vuoksi.

– Rakastan kehoani!

Kuvan oheen moni kommentoija on paljastanut kokeneensa samanlaista kommentointia. Monet työpaikkakommentoijatkin tunnistivat kuvatekstistä itsensä.

Synnytyksen jälkeen vaatimus ”palautumisesta” on armoton

Ravandonin mukaan raskaana olevaa naista kehutaan ja hehkutetaan, mutta heti synnytyksen jälkeen kommentointi muuttuu töykeämmäksi. Vaatimus vatsan ja kehon ”palautumisesta” on armoton.

Ravandoni on aiemmin kärsinyt syömishäiriöistä, ja raskaaksi tuleminen hermostutti häntä.

– Kun sitten tulin raskaaksi, löysin uudenlaisen kunnioituksen kehoani kohtaan, kunnioituksen, jollaista en ollut ennen kokenut, hän paljastaa.

Ravandoni haluaisi kaikkien pohtivan sitä, millaista kieltä raskaana olevaa tai synnyttänyttä naista kohtaan on sopivaa käyttää.

Millaista on olla vakavasti sairas – ja raskaana?

Marika sairastui rintasyöpään raskaana ollessaan 8:41

Lähde: Expressen.se

Lue myös:

    Uusimmat