EM-välierän tähtihyökkääjä joutumassa jälleen maansa sylkykupiksi – valmentajalta paljastus ottelun jälkeen

Hyökkääjä Alvaro Morata herättää espanjalaisessa jalkapalloyleisössä jälleen kerran ristiriitaisia tunteita. Juventus-hyökkääjä toi maansa käytännössä yksin tiistai-illan välierään mukaan, mutta epäonnistui rangaistuspotkukilpailussa ratkaisevalla tavalla.

Espanjan päävalmentaja Luis Enrique tarjoili ensimmäisen yllätyksen jo ennen ottelua, kun kaikki kamppailut kisoissa aloittanut Morata istuikin vaihdossa. Federico Chiesan vietyä Italia johtoon Enrique reagoi: Morata astui kentälle ja pelin suunta muuttui.

Espanjan 1-1-tasoitusmaali kymmenen minuuttia ennen välierän loppua oli Morataa parhaimmillaan: näyttävä kombinaatio Dani Olmon kanssa ja kylmäävä viimeistely etualakulmaan.

Osuman myötä Moratasta tuli eniten EM-kisoissa maaleja tehnyt espanjalainen. Kuudella osumallaan hän ohitti taulukossa Fernando Torresin.

Kolmesti kisoissa osuneesta tuli myös ensimmäinen espanjalainen pelaaja, joka on osunut Wembleyllä sekä seura- että maajoukkueelle.

Rangaistuspotkukilpailu jätti kuitenkin jälleen murheellisen sävyn Moratan turnaukseen. Neljännen kierroksen löysä oikean jalan laukaus pysähtyi Gianluigi Donnarumman näppeihin, ja Italia marssi Jorginhon viimeistelyn myötä loppuotteluun.

– Hänellä on ollut ongelmia loitontajalihaksen kanssa. Hän halusi siitä huolimatta laukoa rangaistuspotkun, se kertoo paljon hänen persoonallisuudestaan, päävalmentaja Luis Enrique sanoi ottelun jälkeen.

– Hän on käynyt läpi vaikeita aikoja tämän turnauksen aikana, mutta hän oli loistava läpi ottelun, valmentaja puolusti.

Epätasaisesti läpi turnauksen esiintyneen Moratan perhe on joutunut turnauksen aikana häirinnän ja vastenmielisten hyökkäysten kohteeksi.

Hyökkääjä sai alkulohkossa omilta kannattajilta osakseen buuausta, mutta tärkeä maali neljännesvälierässä Kroatian verkkoon muutti yleisen mielipiteen taas myönteiseksi. Italia-ottelun päätös toi synkät pilvet kuitenkin takaisin.

Tilastot joka tapauksessa tukevat Morataa. Hän on tehnyt maalin lähestulkoon joka toisessa ottelussa Espanjan paidassa. Monet maailman suurimmista tähtihyökkääjistä eivät pääse lähellekään vastaavia lukemia.

Lue myös:

    Uusimmat